Hiojaksi oppii tekemällä

Essilorin Jaana Paltila ja J-Lensin Sami Särkkä päätyivät poliisin ammatin sijasta reunahiojiksi. Muitakin yhtäläisyyksiä löytyy: molemmat nostavat työn parhaaksi puoleksi monipuolisuuden ja pitävät yhteishenkeä tärkeänä työssä viihtymisen kannalta.

Jaana Paltila
reunahiojana vuodesta 2005

Mikä oli haaveammattisi nuorena?

Halusin nuorena poliisiksi.

Mitä olet opiskellut?

Peruskoulun lisäksi olen suorittanut Optiikkahiojan ammattitutkinnon vuonna 2006 silloisessa Helsingin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan oppilaitoksessa.

Millaisissa paikoissa ja yrityksissä olet ollut töissä?

Olen koulusta päästyäni työskennellyt hotellissa, vaateliikkeessä ja sittemmin Instrulla ja Essilorilla. Essilorilla olen tehnyt pintahiontaa, pinnoitusta, värjäystä, asiakaspalvelua ja reunahiontaa, joista jälkimmäistä 11 vuotta.

Tärkein työhön liittyvä oivallus urasi varrelta?

Niin haastavalta kuin työ aloittaessa tuntuikin, niin kaikkea sitä pystyy oppimaan, jos vain halua riittää.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Tyypillinen työpäiväni on aika vaihteleva, koska hiojan työ sisältää monia erilaisia ja mielenkiintoisia töitä.

Minkälainen merkitys työyhteisöllä on sinulle?

Todella tärkeä. Hyvä yhteishenki on toisen auttamista ja neuvomista. Huumoriakin pitää olla – silloin on kaikkien mukavampaa työskennellä.

Mitä ominaisuuksia hyvältä hiojalta vaaditaan?

Tarkkuutta, huolellisuutta, halua oppia uutta ja pitkäjänteisyyttä.

Ylivoimaisesti parasta hiojan työssä?

Onnistumisen tunne – se kun saa valmiiksi haastavan työn. Parasta on myös se, että jokaisessa päivässä on jotain uutta tai erilaista.

Haastavinta hiojan työssä?

Haastavinta on tehdä kiireen ja paineenkin alla aina hyvää jälkeä.

Kerro jokin vinkki aloittelevalle hiojalle?

Kuuntele ja noudata annettuja ohjeita ja kysy rohkeasti, jos et tiedä.

Mikä on parasta, mitä asiakas voi sanoa?

Kiitos.

Sami Särkkä,
reunahiojana vuodesta 2001

Mikä oli haaveammattisi nuorena?

Haaveilin nuorena poliisin tai palomiehen ammatista, koska ajattelin seurata poliisi-isäni jalanjälkiä.

Mitä olet opiskellut?

Peruskoulusta päästyäni 1989 lähdin opiskelemaan kirvesmieheksi Myyrmäen ammattioppilaitokseen (nykyinen Varia). Vuonna 2001 aloitin reunahiojan opinnot oppisopimuskoulutuksena Kaukomarkkinoiden Tähtioptikko-ketjussa.

Millaisissa paikoissa ja yrityksissä olet ollut töissä?

Olin Tähtioptikolla töissä noin viisi vuotta, minkä jälkeen työskentelin Helsingin Optihionnassa. Vuonna 2011 aloitin työskentelyn Fenno Optiikka -ketjuun kuuluvalla J-Lensin hiomolla.

Tärkein työhön liittyvä oivallus urasi varrelta?

Koen, että tärkein oivallus on ollut tälle uralle lähteminen. Päädyin alalle puolivahingossa kuultuani tutultani Tähtioptikolla alkavasta optisen hiojan koulutuksesta.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu silmälasien valmistelu hiontaa varten, linssien valmistelu hiontaa varten, hiontaa sekä muita korjaus- ja juotostöitä.

Minkälainen merkitys työyhteisöllä on sinulle?

Työssä viihtymisen kannalta on tärkeää, että toimimme yhteistyössä hyvässä hengessä.

Ylivoimaisesti parasta hiojan työssä?

Nautin siitä, että minulla on siisti sisätyö, jossa oppii aina uutta ja saa kehittää itseään. Parasta on, että saa tehdä monipuolisia töitä käsillä.

Haastavinta hiojan työssä?

Työmäärän tasapaino. Työmäärä saattaa vaihdella, minkä vuoksi sitä on vaikea ennakoida ja pitää tasapainossa.

Kerro jokin vinkki aloittelevalle hiojalle?

Työn oppii tekemällä. Kysy neuvoa osaajilta, tutustu laitteisiin perusteellisesti ja muista, että laatu tulee ennen nopeutta.

Mikä on parasta, mitä asiakas voi sanoa?

Sen, että on tyytyväinen työn tulokseen.