Kaihin moniammatillinen työmalli Medilaserilla

”Yhä useammin kaihipotilaat aloittavat hoitopolkunsa optikolta”

Kun kaihipotilas saapuu Medilaserille, hän saa apua moniammatilliselta hoitotiimiltä, johon kuuluvat optikko, silmälääkäri ja silmähoitaja. Yhdessä he helpottavat asiakkaan leikkaushoidon sujuvuutta ja saavat myös tärkeää sparrausapua toisiltaan, kertoo Medilaserin kehittämispäällikkö ja johtava optikko Tiia Rosenlund.

Tilaa ydinosaamiselle

Moniammatillinen yhteistyö alkoi Medilaserissa yli 10 vuotta sitten vuonna 2006, kun optikko alkoi suorittaa taittovirhekirurgisia esitutkimuksia silmälääkärin apuna. Näin kumpikin ammattiryhmä saattoi keskittyä ydinosaamiseensa: optikko taittovirheen määritykseen ja kuvantamistutkimuksiin, silmälääkäri silmien terveydentilan tutkimiseen sekä leikkaushoidon suunnitteluun ja toteutukseen.

Medilaserilla kaikki refraktiiviset potilaat kulkevat nykyisin optikon kautta silmälääkärille. Yhä useammin myös kaihipotilaat aloittavat hoitopolkunsa optikolta. Pääreittejä on kolme: kaihipotilas voi tulla
vastaanotolle 1) silmälääkärin suosituksesta lähetteellä, 2) julkisesta hoitojonosta ostopalveluna tai palvelusetelillä sekä 3) optikon, yleensä sattumalta taittovirhekirurgisessa esitutkimuksessa, havaitseman kaihiepäilyn perusteella.

Tämän jälkeen kaihipotilasta tutkii ja valmistaa leikkaukseen moniammatillinen tiimi.

– Ennen leikkausta optikko tekee leikkausta varten tarvittavat mittaukset sekä keskustelee asiakkaan kanssa leikkaukseen valmistautumisesta, leikkauksen kulusta, kotihoidosta sekä riskeistä ja sivuvaikutuksista, kertoo Tiia Rosenlund Medilaserilta.

– Silmäkirurgi taas käy asiakkaan kanssa läpi hoidon toteutukseen ja lopputulokseen liittyvät seikat. Sairaanhoitajan roolissa korostuu huolenpito: toimenpidettä valmisteltaessa ja sen aikana sekä asiakkaan kotiutuessa. Selkeät roolit helpottavat – ja parantavat työtä. Palvelun laatuun on Rosenlundin mukaan oltu erityisen tyytyväisiä.

”Preppaaminen” on hyvää asiakaspalvelua

Asiakkaat arvostavat sitä, että heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa paneudutaan esimerkiksi tarjoamalla erikoislinssejä, joilla tavalliselle kaihileikkaukselle voi saada huomattavaa lisäarvoa. Asiakas ”prepataan” leikkausta varten todella hyvin. Se on Rosenlundin mielestä hyvä asia.

– Moniammatillisuus saattaa kuulostaa siltä, että hoitava henkilö vaihtuu jatkuvasti kesken prosessin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan joka hoitopolun vaiheessa häntä palvelee osaava ammattihenkilö, hän sanoo.

Jokainen tiimin jäsen kantaa oman vastuunsa asiakkaasta ja hoidon onnistumisesta.

– Asiakas viedään ikään kuin saattaen hoitopolun alusta loppuun ja jokainen tiimin jäsen tietää roolinsa polun varrella, Rosenlund kuvailee.

Asiakaslähtöinen kulttuuri näkyy koko työpaikalla

Yhteistyö on palkitsevaa myös työntekijöille. Asiakasratkaisuja voidaan konsultoida poikkiammatillisesti vaikkapa kahvipöydän äärellä. Rosenlund sanookin, ettei moniammatillisuus ole Medilaserissa vain toimintamalli, vaan se on laajentunut kokonaiseksi kulttuuriksi. Parasta siinä on asiakaslähtöisyys.

– Jokainen moniammatillisen tiimin jäsen tuo oman lisäarvonsa asiakkaan palvelukokemukseen, myös leikkaushoidon sujuvuuteen. Merkittävää on myös se oppi ja sparraus, joita eri ammattiryhmien edustajat saavat toisiltaan yhdessä toimiessaan.

Rosenlund toivoo, että toimialalla tapahtuisi enemmänkin ammattiryhmien välistä yhteistyötä, konsultaatiota ja toisilta oppimista.
Moniammatillisessa palvelutyössä hän ei näe suuria haasteita, vain pieniä kehityskohtia.

– Tiivis tiimityö ja jaettu asiakasvastuu tarkoittavat sitä, että meidän on joskus vaikea hyödyntää tilapäistä työvoimaa sijaistarpeen sattuessa. Sisäinen sijaistaminen toimii kuitenkin tehokkaasti, joten todellinen ongelma tämä ei ole.