SOA – optikoiden edunvalvontaa 46 vuoden kokemuksella

Suomen Optometrian Ammattilaiset ry SOA:n terveydenhuollon ammattihenkilöiden edunvalvontaan on aina liittynyt tiivis yhteistyö alan toimijoiden kanssa. Ammattilaisten, optikoiden ja optometristien lukumäärä ei kokonaisuudessaan ole perin suuri ja siksi yhdessä toimiminen on edellytys toimialan kehittymiselle toivomaamme suuntaan.

Työmarkkinaedunvalvontaa

Optikoiden järjestäytymisaste on aina ollut korkea ja tämä on taannut sen, että työmarkkinaedunvalvontaa voidaan tehdä täysipainoisesti. Vain järjestäytymällä ammattilaiset voivat edesauttaa, että positiivisia muutoksia saadaan aikaan.

Paljon on ehtinyt vettä virtaamaan siitä ajasta, kun työehtosopimusneuvotteluja käytiin ns. ”alan omassa yhteisessä pöydässä” SOA:n ja silloisen toimialajärjestön kesken.
Työmarkkinaedunvalvonnan eriytyminen SOA:n hoidettavaksi antoi tilaa toimialan muulle kehittämiselle. Optikkoliikkeissä sovellettava, valtakunnallisesti yleissitova työehtosopimus (tes) on neuvoteltu SOA:n ja Kaupan liiton toimesta vuodesta 1990 lähtien. Tähän neuvottelupöytään tuli SOA:n kumppaniksi Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry vuoden 2015 alusta, kun SOA liittyi ERTOn jäsenyhdistykseksi.

ERTO neuvottelee työehtosopimukset useille yksityisille toimialoille
ja on mukana neuvottelemassa myös sopimusta yksityiselle terveyspalvelualalle. Tätä Terveyspalvelualan tessiä sovelletaan mm.
Terveyspalvelualan Liittoon kuuluvilla lääkäriasemilla ja sen piirissä
on myös optikoita. SOA/ERTOn edunvalvontatehtävät keskittyvät pääasiassa työmarkkinaedunvalvontaan ja jatkuvaan neuvottelutoimintaan, työsuhde-ja työelämäneuvontaan ja työelämää tukevan koulutuksen tarjontaan. ERTO on STTK:n jäsen, joten SOA:n edunvalvonnallinen yhteistyö keskusjärjestön kanssa on jatkunut entisellään.

Nykyinen työelämä on suuressa muutoksessa ja erilaiset työntekemisen muodot tuovat uusia haasteita työmarkkinaedunvalvontaan. ERTO tarjoaa kasvavassa määrin palveluita myös itsensätyöllistäjille ja yksinyrittäjille.

Ammatillista edunvalvontaa

SOA on toiminut nyt reilun vuoden ERTOn jäsenyhdistyksenä ja erilaisten toimintojen vastuualueet ovat selkiytyneet. Nykyinen toimintamalli eroaa aiemmasta olennaisesti siten, että SOA:lla yhdistyksenä ja SOA:n toimijoilla on suurempi rooli ammatillisessa edunvalvonnassa. SOA:n edunvalvontakenttään kuuluvat selkeämmin optikoiden, optometristien ja optometristiopiskelijoiden ammattitoimintaan liittyvät asiat (mm. terveydenhuollon ammattihenkilön oikeudet ja velvollisuudet) sekä ammattitoimintaan liittyvä lainsäädäntö.

SOA toimialajärjestön yhteistyöjäsenenä

SOA on ollut toimialajärjestön yhteistyöjäsenenä jo pitkään ja nyt myös uuden NÄE ry:n yhteistyöjäsen. NÄE ry ajaa toimialan yksityisten palveluntuottajien kokonaisetua ja nämä yksiköt työllistävät suurimman osan maamme optometrian ammattilaisista. SOA:n yhteistyöjäsenyys takaa toimialan tiedon välittymisen kentälle kokonaisvaltaisesti ja toimii tärkeänä vaikuttamiskanavana. Edunvalvonnassa on olennaista, että SOA saa käyttöönsä toimialajärjestön tuottaman informaation.

Yhdessä toteutettavia edunvalvontatoimia ovat mm. toimia työelämän vaikuttajina optometrian amk-koulutuksessa, koulutuksen ja opetussuunnitelmien akkreditoinnin tukeminen, optikoiden lisä- ja
täydennyskoulutusseurannan kehittäminen ja toimialan strategian
sisältämien linjauksien edistäminen.

Toimialajärjestö ja kaikki sen yhteistyöjäsenet tekevät omalla
sarallaan edunvalvontaa. Kaikkien tahtotilana on saada aikaan laillistettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä, näkemisen ja silmäterveyden toimialaa, palveluntuottajia, terveydenhuollon asiakkaita ja potilaita hyödyttäviä uudistuksia.

Näkemisen, näönhuollon ja silmäterveyden eri sektorien tehtävien ja
voimavarojen kokoaminen yhteen monialaiseen yhteistyöhön taannee
jatkossa kustannustehokkaat kokonaisuudet ja toimivat palveluja hoitoketjut. Terveydenhuollon asiakkaita meiltä ei tule uupumaan, joten työtä on varmasti kaikkien ammattilaisten tehtäväksi. Tehdään yhdessä töitä, niin takaamme suomalaisen näkemisen ja silmäterveyden toimialan tuottavan laadukasta palvelua ja hyvinvointia sekä terveydenhuollon asiakkaille että itsellemme!