Optisen kaupan kasvu jatkui – hieno kesä vauhditti aurinkolasien myyntiä

Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihto nousi 2,3 prosenttia 165 miljoonaan euroon vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tahti kiihtyi toisella kvartaalilla, ja liikevaihto kasvoi yli kolme prosenttia. Tuoteryhmistä erityisesti aurinkolasit ja piilolinssit tekivät kauppansa.

”Kevään aikana optisen kaupan kasvu alkoi lähestyä vähittäiskaupan yleistä linjaa, joka Tilastokeskuksen mukaan oli 3,3 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla”, kertoo Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.

Alan liikevaihdosta yli 82 prosenttia muodostava silmälasien kauppa kasvoi toisella vuosineljänneksellä 1,7 prosenttia lähes 61 miljoonaan euroon. Silmälasien keskihinta kasvoi 2,4 prosenttia 254 euroon. Koko alkuvuotta tarkastellen silmälasikaupan liikevaihto kasvoi yli kaksi prosenttia ja volyymi 3,4 prosenttia.

Aurinkolasien kaupan liikevaihto kasvoi toisella kvartaalilla lähes 16 prosenttia seitsemään miljoonaan euroon. Kappalemäärissä mitaten kasvua oli yli viisi prosenttia; Suomessa myytiin huhti-kesäkuussa 131 000 paria aurinkolaseja. Niiden keskihinta nousi yli kahdeksan prosenttia.

”Poikkeuksellisen aurinkoiset kevät ja kesä näkyivät selvästi aurinkolasimarkkinassa, joka vahvistui reippaasti niin liikevaihdolla kuin volyymilla mitaten”, vahvistaa Instru Optiikka Oy:n myyntijohtaja Anu Tola.

”Trendeistä tietoisemmat ja ulkonäköön enemmän satsaavat asiakkaat hankkivat useammat, erityyliset aurinkolasit eri käyttötilanteisiin. Toisaalta aurinkolasit vahvuuksilla ostaneet asiakkaat panostivat entistä enemmän laadukkaisiin aurinkolasilinsseihin, sopivan kehyksen lisäksi”, Tola kertoo.

”Tarve aurinkolasien käytölle lisäsi myös kiinnostusta piilolinssien käyttöön ja kokeiluun, mikä näkyy suoraan piilolinssimyynnin positiivisessa kehityksessä.”

Piilolinssien kaupan liikevaihto kasvoi 3,4 prosenttia yli kuuteen miljoonaan euroon. Selvästi suurin osa myynnistä muodostuu kertakäyttölinsseistä, joita myytiin yli viisi miljoonaa paria. *

Ketjut hallitsevat markkinaa

Alan markkinoista hieman vajaa 90 prosenttia syntyy viiden suuren ketjuyrityksen liikevaihdosta.

Muutokset markkinaosuuksissa olivat maltillisia. Kaksi suurinta ketjua, Instru Optiikka ja Silmäasema, menettivät puolisen prosenttiyksikköä markkinaosuuksistaan. Instru Optiikan osuus oli hieman yli 37 prosenttia ja Silmäaseman vajaa 28 prosenttia.

Suurin kasvaja oli kolmatta sijaa pitävä Specsavers, joka kasvatti osuuttaan puoli prosenttiyksikköä lähes 14 prosenttiin. Fenno Optiikan lähes kuuden prosentin osuus pysyi ennallaan; Synsamin osuus kasvoi piirun verran 5,2 prosenttiin. Ketjujen ulkopuolisten ja onlinemyymälöiden osuus kasvoi hitusen reiluun kymmeneen prosenttiin.

Elämäntyylien muuttuminen muokkaa tarjontaa

Instru Optiikan Anu Tola arvioi kuluttajien olevan entistä tietoisempia ja kiinnostuneempia silmäterveyden ja hyvän näkemisen vaikutuksista hyvinvointiin ja elämänlaatuun. ”Kuluttajien muuttuvat tarpeet haastavat toimialaa jatkuvaan näöntutkimuspalveluiden kehittämiseen.”

”Digitalisaatio – etenkin mobiililaitteiden kasvava käyttö – muuttaa kuluttajien elämäntyyliä nopeasti ja synnyttää uusia tarpeita tuotevalikoimiin. Panostamme myös siihen, että eri kuluttajaryhmät hyödyntäisivät niin optikoiden kuin silmälääkärien tarjoamia näöntutkimus- ja silmänterveyspalveluita laajemmin omaa elämänlaatuaan parantaakseen”, Tola kertoo.

Alan kokonaismyynnin uskotaan kasvavan vuoden loppupuolellakin. ”Alan odotukset pysyttelevät positiivisen puolella, mutta ovat maltillisia”, kertoo NÄE ry:n Panu Tast. Etenkin yksitehosilmälasien kaupan uskotaan käyvän hyvin edelleen.

Katso koko toimiakatsausaineisto tästä: NÄE toimialakatsaus Q2/2018

* Piilolinssien myynnin tiedonkeruussa on viime vuonna ja tämän vuoden alussa ollut puute, josta syystä NÄE ry. on raportoinut toteutuneita pienempiä myyntilukuja. Virhe on nyt korjattu.

Lisätietoja:
Anu Tola, myyntijohtaja, Instru Optiikka Oy, p. 040 5708 554, anu.tola@instru.fi
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry, p. 040 5422 227, panu.tast@naery.fi