Järjestötoimijana minut haastetaan melko usein keskustelemaan ammattijärjestöjen asemasta ja toiminnasta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Useimmiten tällaiset keskustelut tulevat eteen vapaa-ajalla ja ne alkavat melko aggressiivisella sanahyökkäyksellä. Ensimmäinen ajatus on huokaista, mutta aina järjestöminäni ottaa haasteen vastaan ja miltei aina keskustelu päätetään, jos ei samanmielisinä, niin ainakin sopuisasti tulevaisuuteen katsoen. ”Työmarkkinajärjestöillä on erityinen oikeus toimia lain ulkopuolella ja kiertää yleishyödyllisinä yhdistyksinä veroja”. Pitäisikö tällaisen kysymyksen kuultuaan tuntea itsensä rikolliseksi ja lähteä puolustautumaan? Vai yrittää taas kerran esittää maltillisesti hyvin pieni siivu siitä, minkälaisia asioita liittyy järjestömaailmaan.
Jokainen meistä hyötyy siitä, että työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat jäsenmääriltään mahdollisimman suuria. Tämä on edellytys sille, että voidaan yhdessä luoda kattavasti pelisääntöjä yhteisille asioille ja intresseille. Tämä on myös edellytys sille, että tieto kulkee ja tavoittaa kaikki toimijat. Ilman tietoa ja ymmärrystä mikään ei voi kehittyä.
Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt tekevät sellaista työtä, jota kukaan muu ei tee. Jos järjestöjä ei olisi, niin kaikki ne asiantuntijapalvelut,
joita ne tuottavat, tulisi tehdä jonkun muun tahon toimesta. Työmarkkinajärjestöissä on paras asiantuntemus siitä, miten erilaiset lait ja päätökset vaikuttavat työpaikkatasolla. Lainsäädännön on tarkoitus ohjata toimintaa ja kenelläpä muulla olisi enemmän tietoa siitä, miten tehokkaasti tai tehottomasti tämä ohjaavuus toimii työelämässä. Tästä syystä työmarkkinajärjestöt ovat olennaisen tärkeä osa lainsäädäntötyötä, antaessaan päätöksentekijöille lausuntoja lainsäädännön valmistelu- ja päätöksentekovaiheessa.
Lainsäätäjien tarkoittamat muutokset etenevät käytäntöön työpaikoilla siksi, että järjestöillä on toimiva tiedotus jäsenilleen. Lainsäädännössä ja erityisesti työ- ja sosiaalilainsäädännössä tapahtuu muutoksia ja järjestöt tekevät miltei vuosittain uusia sopimuksia palkoista, työajoista ja työehdoista. Kaikista näistä muutoksista ammattiliitot tiedottavat jäseniään ja henkilöstönedustajiaan sekä työnantajajärjestöt omia jäsenyrityksiään. Toimiva tiedotus siis edistää lainsäädännön ja sopimusten noudattamista työpaikoilla, eikä asiat toimisi näin hyvin ilman hyvää järjestäytymistä.
Työmarkkinajärjestöt tuottavat tuhansia päiviä koulutusta vuosittain. Perinteisemmän työelämäoikeuksiin liittyvän koulutuksen lisäksi järjestöt
tuottavat jäsenilleen koulutuksia, jotka mm. tukevat työhyvinvointia, osaamisen ylläpitämistä, työnhaun osaamista, taloustaitoja, vuorovaikutustaitoja, osaamista työpaikalla toimimiseen ja omien
asioiden hoitamiseen. Työntekijöiden ja työnantajien välisen toiminnan sekä työpaikan asioiden sujumiseksi koulutetaan vuosittain satoja henkilöstönedustajia, luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja.
Työmarkkinajärjestöt ratkaisevat erilaisia työpaikoilla syntyviä lainsäädäntöön tai sopimusten tulkintaan liittyviä erimielisyyksiä ja
riitoja, vuosittain varmastikin tuhansia. Tämä jos mikä on yhteiskunnallisesti hyödyllistä, sillä sopimalla syntyneet tulokset ovat kustannustehokkaita ja edullisia verrattuna riitelyyn käräjäoikeuksissa ja työtuomioistuimissa. Jos kaikkia näitä erimielisyyksiä ei hoidettaisi liittojen toimesta, olisivat jo ennestään ruuhkaiset oikeusistuimet
tukossa.
Lain määräyksellä työpaikoilla on oltava työsuojeluvaltuutetut ja he saavat tehtäväänsä koulutuksen ammattiliitoilta, työnantajan tukiessa tätä kouluttautumista. Jos järjestöt eivät kouluttaisi näitä valtuutettuja, olisi se julkisen sektorin tai vastaavien yritysten järjestettävä. Ilman työsuojeluvaltuutettuja joutuisivat valtion työsuojelupiirit puuttumaan moninkertaisesti enemmän työpaikkojen epäkohtiin. Työmarkkinajärjestöt tuottavat huomattavan suuren määrän tietoa
työelämästä ja ovat merkittäviä yhteistyökumppaneita valtiollisille tutkimuslaitoksille kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle,
Työterveyslaitokselle ja KELAlle. Kaikki nämä tutkimustiedot ovat poliittisten päättäjien käytettävissä päätöksenteon tukena.
Järjestöt ovat apuna harmaan talouden kitkemisessä, sillä asiamiehet valvovat toiminnan ohessa, ettei yrityksissä makseta pimeitä palkkoja.
Tarvittaessa annetaan virka-apua mm. verottajalle, aluehallintoviranomaisille, Työttömyysvakuutusrahastolle, Eläketurvakeskukseen ja poliisille.
Työmarkkinajärjestöt määritellään yleishyödyllisiksi tuloverolainsäädännössä. Yleishyödyllinen yhdistys toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi, joka voi olla aineellista, henkistä, eettistä
tai yhteiskunnallista. Yleishyödylliset yhdistykset eivät maksa sijoitustoiminnan tuotoista veroa, mutta tämän sijaan maksavat täyden
24% arvonlisäveron jokaisesta toimintaan liittyvästä ostosta olipa se sitten konkreettista tavaraa tai ulkopuolista palvelua. Yleishyödylliset yhdistykset eivät voi tehdä hankinnoistaan alv-vähennystä ja jos
järjestöt rinnastettaisiin verotuksessa yrityksiin, niin valtio menettäisi merkittävästi verotuloja, kun alv-tuotto vähenisi.
Suomi täyttää sata vuotta ja tammikuun kihlauksesta tuli juuri kuluneeksi 77 vuotta, joten ei tämän maan asioita nyt perin huonosti ole hoidettu – työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteistyössä.
Terveisin, ylpeästi järjestötoimija 24/7
Soile Lindstedt
