Vuoden näköteko -tunnustuksen ansaitsi tänä vuonna KIDE Systems Optoflow-tietojärjestelmä. Järjestelmä mahdollistaa erilaisten silmän terveystutkimusaineistojen arkistoinnin, tarkastelun, jakamisen ja hallinnoinnin. Suomessa järjestelmää käyttää noin 200 optikkoliikettä, muissa Pohjoismaissa käyttäjiä on jo 400. KIDE Systemsin perustaja ja osakas Kimmo Wuotila uskoo vahvaan kasvuun.
Optoflow kasvattaa suosiotaan. Miltä tunnustuksen saaminen tuntuu?
Tuntee, että yrityksessä on tehty työtä oikeaan suuntaan ja NÄE ry:n jäsenenä olemme olleet aitiopaikalla seuraamassa alan suuntausta ja onnistuneet rakentamaan toimivan työkalun loppukäyttäjille. Optoflown laajeneminen on hyvän käyttäjäkunnan ja tuotekehityksen yhteistyön tulosta.
Miten Optoflow muuttaa silmäterveysalaa?
Optoflow mahdollistaa koko silmäntutkimusprosessin hallinnoimisen samalla käyttöliittymällä optikon näöntutkimuksesta silmäsairaudenhoitoon. Tuleva sote-uudistus tulee avaamaan optiselle toimialalle ennennäkemättömät mahdollisuudet olla mukana silmänterveyden hoitoprosesseissa, Optoflow on ennakoinut tulevaa rakentamalla alustan tämän päivän ja tuleviin tarpeisiin.
Miten idea Optoflow-järjestelmästä sai alkunsa?
Yrityksessä on laajasti kokemusta, vuodesta 2000, silmäntutkimuksen ja etäkonsultaation mallintamisessa esimerkiksi diabeettisen retinopatian seurannan osalta. Tämän kokemuksen ja osaamisen pohjalta KIDE Systemsissä lähdimme rakentamaan kattavampaa järjestelmää, jolla palvellaan uudessa silmäterveysalan ympäristössä vaativia prosesseja niin yksityisen kuin julkisen toimijan tarpeisiin.
Millaista palautetta järjestelmä on saanut käyttäjiltä?
Tiiviissä yhteistyössä loppukäyttäjien kanssa tehdyn tuotekehityksen ansiosta Optoflow on saanut hyvän vastaanoton yli 600 optikkoliikkeessä ja yli 50 silmäsairaalassa/klinikassa niin Suomessa kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa kuin Saksassakin. CE-hyväksyntä ja ISO-13485 sertifikaatti ovat antaneet asiakkaille varmuuden tuotteen kelpoisuuden tämänhetkisten ja tulevaisuuden potilas- ja tietoturvallisten kilpailukriteeristöjen täyttämisessä.
Miltä Optoflow’n tulevaisuus näyttää?
Tulemme panostamaan asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen, joka tarkoittaa laitteistojen monipuolistuvassa kentässä katselinominaisuuksien jatkuvaa kehittämistä.