Kivijalkakaupan kehitys Britanniassa nähtynä suomalaislasien läpi – ei hyvältä näytä!

Kun maailma nyt taas avautuu, suomalainenkin pääsee näkemään, miltä rajojen takana näyttää. Kuinka pandemia on muuttanut tai ehkä jopa kurittanut muita maita?

Ainakaan Britanniassa ei hyvältä näytä. Ei todella. Ei varsinkaan suomalaisten silmälasien läpi nähtynä.

Suomessa on uutisoitu brittien bensapulasta ja ruokakauppojen tyhjistä hyllyistä, mutta jokin muukin on muuttunut saarivaltakunnan pääkaupungissa.


Olin Lontoossa marraskuun alussa. Karuja olivat kauppamaisemat. Kun koronan päälle on iskenyt Brexit ja samaan aikaan verkkokauppa on kasvanut, jopa kaupungin tärkeimmillä ja legendaarisimmilla ostoskaduilla on valtavasti vapaita myymälätiloja. Toisin sanoen: teipattuja ikkunoita, tyhjiä kauppoja ja neliöitä vailla vuokralaista.

Siellä missä ennen oli mallinukkeja esittelemässä uusinta muotia tai ikkunasomistuksia kertomassa kauden kosmetiikkauutuuksista, on nyt kylttejä, joissa kerrotaan osoite, josta kyseistä myymälätilaa voi tiedustella.

Kun Suomessa surraan Aleksanterinkadun kohtaloa, Lontoossa ei riitä kyyneleitä kaikille menetetyille kaduilla ja ostosarkadeille.

Esimerkiksi Oxford Streetiltä alkava South Moulton Street oli ennen sykkivä muodin keskus, nyt ehkä jopa joka kolmas kauppatila on tyhjänä. Jopa tavaratalo Harrodsin ympärillä on suuria tyhjyyttään ammottavia kauppapaikkoja.


Silmälasi-ihmisenä tuli tiirailtua myös silmälasikauppoja.

Britannia on vienyt maailmalle Specsaversin kaltaisia suuria silmälasikaupan menestyksiä, mutta entä pienet kaupat? Siinä missä Helsinki tarjoaa valtavan valikoiman eri hintaisia ja tyylisiä kehyksiä, Britanniassa alan kauppoja ei oikein erota katukuvasta.

Eikä brittien omia silmälaseja huomaa ollenkaan. Joko he eivät käytä silmälaseja tai ne ovat tylsiä ja huomaamattomia.

Siksi oli sitäkin suurempi yllätys, kun matkalla Harrodsin tavaratalosta Suomen suurlähetystöön törmäsin silmälasikauppaan, jonka ikkunassa oli yhdet oikeasti kiinnostavat kehykset.

Liikkeen valikoima oli kapea ja suomalaisiin huippuliikkeisiin verrattuna vaatimaton, mutta paikallisessa mittakaavassa ilmeisesti aivan suurenmoinen – erityisesti kauppiaan omasta mielestä. Hänen mukaansa turistit matkaavat Lontooseen pelkästään hänen putiikkinsa takia, ja häntä on pyydetty avaamaan myymälänsä lukemattomiin maihin.

Näin voi olla, mutta Suomessa kyseinen brittimyymälä kalpenisi persoonallisten ja värikkäiden kehysten sarjassa.  Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei se ikkunassa ollut vitsikäs keltainen kehys olisi lähtenyt Suomeen. Ja jos pieni huumori sallitaan, niin kun kaupungissa ei juuri näkynyt turisteja eikä EU:kaan enää tue Britanniaa, pitäähän jonkun niitä sateessa tallaavia saarikansalaisia auttaa.

Sami Sykkö
Johtaja, sisällöt & media- ja yhteiskuntasuhteet, Erikoiskaupan Liitto ETU