Imatran palvelut paranevat – Synsamin asiakkaiden ei tarvitse enää ajaa Lappeenrantaan silmälasien vuoksi

Synsam Group Finland Oy

Imatran palvelut saavat piristysruiskeen, kun Synsam avaa uuden optikkoliikkeen kaupunkiin. Myymälän valtti on vahva paikallisuus, sillä koko kolmihenkinen tiimi on syntyperäisiä imatralaisia. Imatran ja samalla Suomen 62. Synsam avautuu Mansikkalaan perjantaina 14. kesäkuuta.

Imatran palvelutarjonta on näivettynyt viime vuosina, mutta optikko- ja silmälasipalveluiden laajentuminen antaa uutta nostetta niille. Palveluita on karannut lähikaupunkeihin, ja Synsamin Lappeenrannan liikkeessäkin asioi paljon imatralaisia. Heillä tosin toiveena on ollut saada oma myymälä lähemmäs kotia. Nyt toive toteutuu.

”Meillä on pienen kivijalkapuodin palvelu ja tunnelma, vaikka kyseessä on ketjun myymälä. Meille asiakas on ykkönen ja olemme koko tiimi ylpeitä uudesta myymälästä. On ihana palata Imatralle ja aloittaa uutta täällä”, liikevastaava, optikko Hanna Lappalainen kuvailee.

Hän on itse pitkän linjan optisen alan ammattilainen, joka on työskennellyt viimeiset 13 vuotta Parikkalassa. Hänelle Imatran Synsam myymälän avaaminen on samalla paluu kotiin.

“Imatralla parasta on luonto, eritoten Saimaa sekä lukuisat liikunta- ja urheilumahdollisuudet. Paikkakuntalaiset tekevät Imatrasta mahtavan karjalaisella vieraanvaraisuudellaan ja ystävällisyydellään”, Lappalainen toteaa.

Ammattilaiset auttavat löytämään sopivat silmälasit laajasta valikoimasta

”Toivotamme kaikki tervetulleiksi myymäläämme. Meidän laajasta kehys- ja linssivalikoimastamme löytyy kaikille sopivat silmälasit, olipa sitten haussa erikoisempi tyyli tai tietty hintakategoria tai kierrätysmateriaalista valmistetut kehykset. Autamme jokaista löytämään itselle parhaiten sopivat kehykset”, Lappalainen kertoo.

Laaja, lähes 2000 kehyksen valikoima käsittää myös aurinkolasit, second hand -malliston ja Synsam Lifestyle™ -palvelun, jossa silmälasit ostamisen sijasta vuokrataan. Palvelu sisältää muun muassa ilmaiset linssit aina näön muuttuessa. Synsam Lifestyle-sopimus on helppo ja huoleton tapa hankkia silmälasit vuokraamalla.

Imatra on leimallisesti urheilukaupunki, joten paikallisia sporttaajia ja liikuntaturismin kaupunkiin tuomia kiinnostaa varmasti myymälän kattava urheilulasivalikoima. Synsamilta löytyy urheilulasit kaikkiin lajeihin, myös vahvuuksilla. Silmä- ja aurinkolasien lisäksi valikoimaan kuuluvat piilolinssit tarvikkeineen.

Imatran myymälän sijainti muiden palveluiden kyljessä on ihanteellinen myös kauempaa, kuten Ruokolahdelta, Rautjärveltä ja Simpeleeltä, asioimaan tuleville. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta myymälään on helppo tulla ja vieressä on paljon ilmaisia parkkipaikkoja.

”Liikkeeseemme on myös helppo tulla, jos on liikuntarajoitteita. Olemme katutasossa, eikä matkalla parkkipaikalta myymälään ole hankalia kynnyksiä tai muita esteitä lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa liikkuvan tiellä”, Lappalainen sanoo.

Uutta liikettä juhlitaan monenlaisilla avajaistarjouksilla, muun muassa kaikista silmälaseista saa 50 prosentin alennuksen sekä Lifestyle-palvelun kolme ensimmäistä kuukautta veloituksetta ja 20 prosentin alennuksen sen jälkeisistä kuukausimaksuista. Synsamin Imatran liikkeeseen voi jo nyt varata ilmaisen näöntarkastusajan Synsam.fi-verkkosivuilta tai suoraan liikkeestä. Myöhemmin liikkeen tarjonta laajenee kattamaan myös silmälääkärin palvelut.