Näköongelmien varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen hoito tukee ikääntyneiden toimintakykyä sekä turvallista ja itsenäistä kotona asumista.
Ikääntyneiden kotona asumisessa yksi keskeinen, mutta vähemmälle huomiolle jäänyt tekijä ovat aistit – ja erityisesti aistivajeet. Tiina Pesosen tuore Oulun yliopistossa tehty väitöstutkimus osoittaa, että jo lievä näön heikentyminen vaikuttaa ikääntyneiden toimintakykyyn. Havainto on merkittävä, sillä näköongelmia pidetään usein ikääntymisen luonnollisena osana eikä niiden hoitoon siksi aina kiinnitetä erityisesti huomiota.
Näkö on keskeinen osa turvallista liikkumista ja arjessa selviytymistä. Kun näkö heikkenee, päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen voi vaikeutua. Pieniltäkin vaikuttavat muutokset voivat ajan mittaan kasautua, jolloin liikkuminen vähenee, epävarmuus ja turvattomuuden tunne lisääntyy sekä avun tarve kasvaa. Liikkumisen rajoittuminen voi lisätä myös yksinäisyyttä, kun luonnolliset sosiaaliset tilanteet vähenevät.
”Näön tukeminen on tärkeä osa kokonaisvaltaista toimintakyvyn tukemista. Kotona asumisen näkökulmasta erityisen haastava tilanne syntyy silloin, kun heikentyneeseen näköön yhdistyy heikentynyt kognitio, sillä niiden yhteisvaikutus heikentää merkittävästi kykyä suoriutua arjen perustoiminnoista ja lisää tuen sekä palveluiden tarvetta”, Tiina Pesonen toteaa.
Heikko näkö lisää kaatumisia ja kustannuksia
Erityisen tärkeä kysymys kotona asumisessa on kaatumisten ehkäisy. Kaatumiset ovat yksi yleisimmistä syistä ikääntyneiden loukkaantumisiin, sairaalahoitojaksoihin ja toimintakyvyn menetykseen. Ne aiheuttavat inhimillisen kärsimyksen lisäksi huomattavia kustannuksia terveydenhuollolle. Mitä aiemmin riskitekijät havaitaan, sitä paremmin niitä voidaan minimoida.
Perinteisesti kaatumisten ehkäisyssä on keskitytty esimerkiksi lihasvoimaan, tasapainoon, lääkityksiin ja kodin esteettömyyteen. Näön merkitys jää helposti vähemmälle huomiolle, vaikka se vaikuttaa kaikkiin näihin tekijöihin.
Iäkkäiden palveluissa näköä arvioidaan säännöllisesti esimerkiksi RAI-arviointivälineellä, joka tunnistaa kohtuullisen hyvin heikentyneen näön. Muuten terveydenhuollonpalveluissa näköä arvioidaan tilanteen mukaan esimerkiksi vastaanottokäynneillä tai asiakkaan itse tuodessa esiin näköön liittyviä haasteita.
Pesonen korostaa, että iäkkäiden näköä tulisi kuitenkin seuloa nykyistä systemaattisemmin perustason palveluissa, sillä sen heikkeneminen tai muut ongelmat voivat jäädä helposti tunnistamatta tai niitä voidaan pitää virheellisesti normaalina ikääntymisen ilmiönä.
”Toisaalta tunnistamisen lisäksi haasteena on se, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun näkö on arvioitu heikentyneeksi. Kehittämisessä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota myös jatkotoimenpiteisiin, kuten hoitoon ohjautumiseen, kuntoutukseen, apuvälineisiin ja neuvontaan.”
Tämä puolestaan edellyttää sitoutumista ja panostusta hyvinvointialueilta. Silmäterveydenhuollossa varhaisen tunnistamisen perustan muodostavat käytännössä optometristit. Optometristien integroiminen osaksi silmäterveydenhuoltoamme sekä toimivat, kansalliset toimintamallit ja hoitopolut parantaisivat ikääntyneiden – mutta myös muiden – näköongelmien varhaista tunnistamista ja hoitoon pääsyä.
Oikeanlainen tuki mahdollistaa turvallisen asumisen
Aistivajeet tulisi huomioida jo palvelujen suunnittelussa, koska ikääntyneiden näön heikkenemisen varhaisella tunnistamisella ja oikeanlaisella tuella ja hoidolla on laaja vaikutus yksilön elämän laatuun. Se voi auttaa ehkäisemään kaatumisia, ylläpitämään toimintakykyä ja tukemaan turvallista kotona asumista.
Tiina Pesonen nostaa esiin myös toimintakyvyn tukemisen merkittävän yhteiskunnallisen vaikutuksen.
”Toimintakyvyn tukeminen auttaa ihmisiä säilyttämään itsenäisyytensä ja vähentää raskaampien palveluiden tarvetta. Erityisesti iäkkäiden kohdalla toimintakyvyn tukeminen mahdollistaa pidempään kotona asumisen, mikä vähentää sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.”
”Toimintakyvyn tukeminen mahdollistaa pidempään kotona asumisen, mikä vähentää sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.”
