Kansainvälinen tutkimuskatsaus kertoo, että optometristien ammatillinen toimivalta glaukoomatapauksissa on laajentumassa tunnistamisesta kohti itsenäisempää diagnosointia ja hoitoa.
Heinäkuussa 2026 Optometry and Vision Science -tiedelehdessä julkaistu tutkimuskatsaus Global scope of glaucoma clinical practice for optometrists käsittelee optometristien glaukoomaan liittyviä tehtäviä ympäri maailmaa. Sen sisältö perustuu muun muassa eri maiden lainsäädäntöön ja hoitosuosituksiin sekä Euroopassa optometristeille tehtyyn kyselyyn.
Seuraavassa keskeisiä havaintoja artikkelista, jonka ovat laatineet yliopistojen ja terveydenhuollon organisaatioiden asiantuntijat kuudesta eri maasta.
Esimerkkejä optometristien toimenkuvasta eri maissa
Glaukooma on yksi merkittävimmistä pysyvän näkövammaisuuden aiheuttajista. Vuonna 2024 sitä sairasti arviolta 80,5 miljoonaa ihmistä, ja määrän ennustetaan kasvavan yli 190 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä.
Väestön ikääntyessä optometristeja tarvitaan yhä enemmän mukaan glaukooman tunnistamiseen ja hoitoon. Heidän työnkuvansa onkin siirtymässä pelkästä riskitapausten tunnistamisesta kohti itsenäisempää diagnosointia ja hoitoa.
Yhdysvalloissa kaikki 50 osavaltiota sallivat optometristeille glaukooman lääkehoidon, ja 13 osavaltiossa he voivat suorittaa myös laserhoitoja.
Myös Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa optometristien tehtävät ovat laajentuneet lisäkoulutuksen ja erityispätevyyksien myötä. Uudessa-Seelannissa erikoispätevyyden suorittaneet optometristit voivat diagnosoida ja hoitaa glaukoomaa itsenäisesti.
Kanadassa optometristeillä on kaikissa provinsseissa lupa määrätä paikallisesti annosteltavia glaukoomalääkkeitä, mutta itsenäisen hoidon laajuus ja korvauskäytännöt vaihtelevat. Laserhoidot eivät vielä kuulu optometristien toimivaltaan.
Afrikassa optometristien toimenkuva vaihtelee suuresti eri maiden välillä. Esimerkiksi Ghanassa ja Nigeriassa he voivat diagnosoida glaukooman ja aloittaa lääkehoidon. Yli 90 prosenttia optometristeista ilmoitti osallistuvansa glaukooman diagnosointiin. Käytännön työtä vaikeuttavat kuitenkin tutkimuslaitteiden puute, lääkkeiden korkeat kustannukset ja terveydenhuollon rajalliset resurssit.
Euroopassa optometristien tehtäviin kuuluu edelleen pääasiassa glaukooman riskitapausten tunnistaminen ja potilaiden ohjaaminen silmälääkärille. Yleisimmin käytettyjä tutkimusmenetelmiä ovat silmänpaineen mittaus nonkontaktitonometrillä ja näköhermon pään arviointi. Näkökenttätutkimuksia, OCT-kuvantamista ja gonioskopiaa käytetään vaihtelevasti. Monissa maissa myös lääkeaineiden käyttöön liittyvät rajoitukset kaventavat optometristien mahdollisuuksia osallistua glaukooman diagnosointiin ja hoitoon.
Suomen osalta katsauksessa mainitaan, että optometristien koulutus kattaa glaukooman tutkimisen eri osa-alueita ja osittain myös hoidon. Suurin osa optometristeista tekee silmänpaineen nonkontaktimittauksia, mutta vain pieni osa gonioskopiaa ja Goldmannin applanaatiotonometriaa. Tyypillisesti optometristien toimenkuvaan kuuluvat riskitapausten tunnistaminen sekä yhteistyö silmälääkärien kanssa sairaaloissa.
Toimenkuvan laajentamisen haasteita ja mahdollisuuksia
Katsauksen keskeisenä havaintona todetaan, etteivät optometristien toimintamahdollisuudet aina vastaa heidän koulutustaan. Lainsäädännön sallimaa ammatillista toimivaltaa ei usein pystytä hyödyntämään käytännössä. Syitä tähän ovat esimerkiksi puutteellinen rahoitus, laitteiden heikko saatavuus, lääkkeiden kustannukset sekä lisäkoulutuksen ja yhtenäisten hoitosuositusten puute.
Optometristien laajempi osallistuminen glaukooman tutkimiseen, diagnosointiin ja pitkäaikaiseen seurantaan voisi parantaa potilaiden hoitoon pääsyä, nopeuttaa sairauden tunnistamista ja keventää silmälääkäripalveluihin kohdistuvaa kuormitusta. Tämä edellyttää kuitenkin koulutuksen kehittämistä, lainsäädännön yhtenäistämistä, riittävää rahoitusta sekä optometristien ja silmälääkärien välisen yhteistyön vahvistamista.
Alkuperäinen artikkeli: Global scope of glaucoma clinical practice for optometrists
