Kuivasilmäisyys on päivittäinen ongelma

Kirvelyä, roskantunnetta, punoitusta, kutinaa, ärsytystä, vetistystä – kun näistä vaivoista kärsivä asiakas astuu sisään lietolaisen Katri Breitholtzin liikkeeseen, optikko tietää heti mitä pitää tehdä.

– Kuivasilmäisyydestä kärsivien asiakkaiden määrä on kasvanut aivan valtavasti muutaman viime vuoden aikana.

Liedon Optiikan asiakaskunnassa kuivasilmäisyys on todella yleistä, oireisiin haetaan hoitoa jopa useita kertoja päivässä.

– Yleensä asiakas tulee liikkeeseen aivan muissa asioissa, esimerkiksi piilolinssejä hakemaan tai näöntarkastukseen. Asiakas
ei itse usein tiedosta kuivasilmäisyyttään, vaan arvelee ärsytyksen johtuvan esimerkiksi kylmästä ulkoilmasta.

Optikon haastattelun jälkeen oireen syy kuitenkin selviää.
– Esimerkiksi piilolinssisovituksissa joka kolmas asiakas on kuivasilmäinen, Katri Breitholtz kertoo.

Ruudun tuijottaminen kuivattaa

Kuivasilmäisyyttä on kaiken ikäisillä.

– Se ei ole enää esimerkiksi vanhempien ihmisten tai naisten ongelma. Nuorilla miehilläkin hoidamme sitä paljon, Katri Breitholtz kertoo. Kuivasilmäisyyden lisääntyminen on kulkenut käsi kädessä älypuhelimien, tablettien ja päätetyön lisääntymisen kanssa.

Kuivan silmän oireita pahentavat esimerkiksi kuiva ilma, tuuli ja veto, koneellinen ilmanvaihto ja korkea lämpötila, jotka edistävät nesteen haihtumista silmän pinnalta. Tarkassa katselussa, kuten lukiessa tai elokuvissa, silmät räpyttelevät tavallista harvemmin. Tällöin luomet eivät levitä kyynelnestettä silmien pinnalle normaalisti ja kuivumisoireet voivat tulla helpommin esiin. Usein myös nukkuessa silmät kuivuvat tavallista helpommin.

Silmät tutkitaan ensin mikroskoopilla ja ensihoitona annetaan kostutustippoja. Uutena hoitona käytetään paljon myös omegatyrniöljykapseleita.

– Siten saadaan silmiin sisäistä pitkävaikutteisempaa kostutusta. Ärtyneisiin ja rähmiviin silmäluomiin käytetään myös luomen puhdistusainetta.

Jopa 40 % kaikista ihmisistä kärsii kuivista silmistä jossakin elämän vaiheessa, mutta läheskään kaikki eivät tiedä, että oireiden lievittäminen on suhteellisen helppoa.

Breitholtz pitää tärkeänä, että oireista kysytään riittävän tarkasti asiakkaalta.

– Ennen näöntarkastusta laitan kostutustipat silmiin, koska kuivuus vaikuttaa näön tarkkuuteen. Oikein vaikeissa tapauksissa käytetään ensin kostutustippoja viikon ajan, ja tullaan sitten vasta näöntarkastukseen.

Allergikot huomioidaan optikolla

Liedon Optiikalla on monipuolinen asiakaskunta.

– Ihmisiä tulee laajalta alueelta ja vauvasta vaariin. Kanta-asiakkaita on paljon. Olemme panostaneet tuotteissa myös allergiaystävällisyyteen, valikoimissa on huomioitu niin nikkeli-, muovi- kuin kumiallergikotkin.
Liedon Optiikka on vuonna 1978 perustettu perheyritys.

– Olen ollut äitini perustamassa liikkeessä koko ikäni, ensin lattialla leikkimässä, Breitholtz hymyilee. Vuonna 2001 valmistuttuaan hän on ollut mukana täysipäiväisesti.

Liedon Optiikan erikoispalvelu on valokuvaamo, jonka toiminta on säilynyt perustamisesta tähän päivään.

– Kun ihmiset tulevat meille passikuvaan ja silmät punoittavat, se on luonteva paikka kertoa esimerkiksi kostutustipoista ja muista tuotteista.
Parhaiksi hetkiksi työssään lietolaisoptikko kertoo tilanteet, joissa asiakkaan ongelmaan löytyy hyvä ratkaisu.

– Kun saa ihmisen vuosien jälkeen innostumaan uudestaan vaikkapa piilolinsseihin kertomalla tuotteiden kehittymisestä, tai jos asiakkaalla on jokin silmävaiva, johon voi antaa avun. Tai sitten kun asiakas tulee parin viikon päästä kertomaan, että nämä uudet aurinkolasit ovat aivan ihanat! Se lämmittää mieltä.

Suomalaisten yleisin silmävaiva

Lähes joka toinen suomalainen kärsii kuivista silmistä jossakin elämän vaiheessa. Useimmiten kysymyksessä on vaaraton, joskin kiusallinen vaiva.

Aiheuttajana on liian vähäinen kyynelnesteen tuotanto tai liian nopea kyynelnesteen haihtuminen. Kyynelnesteen liian vähäisen erittymisen taustalta löytyy yleensä kyynelrauhasten toimintahäiriö. Sjögrenin syndroomassa elimistön immuunivaste aiheuttaa kyynelrauhasten vajaatoimintaa ja silmien kuivumista.

Liian nopea kyynelnesteen haihtuminen voi johtua luomien kroonisesta tulehduksesta, rasvapitoisia aineita silmän pintaan erittävien rauhasten toimintahäiri
östä tai nopeutuneesta haihtumisesta tilanteissa, joissa silmäluomen sulkeutuminen on häiriintynyttä. Useat elämäntapoihin ja ulkoisiin tekijöihin liittyvät asiat vaikuttavat kyynelnesteen haihtumiseen. Yleisimmin hoitona käytetään kostutustippoja, joita tulee käyttää säännöllisesti, vähintään 2-4 kertaa päivässä.

Silmien kuivuus todetaan laittamalla imupaperiliuska luomen ja sidekalvon väliin ja seuraamalla paperin kostumisnopeutta. Sarveiskalvon tilaa voidaan tarkastella sinivalossa kuivumisaika.

Apua kuiviin silmiin

Kuivasilmäisyyden hoidon tavoitteena on oireiden lievittäminen, koska parantavaa hoitoa ei ole.

1) Kostutustuotteet
Nestemäiset tai geelimäiset keinokyyneleet, jotka myös tasapainottavat ja normalisoivat kyynelnesteen osmolariteettia. Kuivasilmäisyydessä kyynelnesteestä tulee usein hyperosmolaarista eli liian väkevää. Kun kyynelnesteestä puuttuu rasva­aineita, vesi pääsee helpommin haihtu­ maan pois, mutta suolat jäävät jäljelle.

2) Kromoglikaattisilmätipat
Jos oireet ovat hankalia, niitä voi hoitaa kromoglikaattitipoilla, jotka on tarkoitettu lähinnä allergisen silmätulehduksen hoitoon. Tippa silmiin 2–4 kertaa päivässä parin viikon ajan auttaa useimpia. Hoidon voi toistaa tarvittaessa.

3) Kyyneltietulpat
Kyyneltietulpat sulavat itsestään 2–3 kuukaudessa ja estävät kosteu­den valumista pois silmän pinnasta. Tulppa laajenee kyynelkanavassa kyyneltiehyen kokoiseksi täyttäen kyynelkanavan tiiviisti. Kyyneltietulppien asennus on pieni polikliininen toimenpide.

4) Suojalasit
Laseja voi pitää öisin kosteuden säilyttämiseksi silmissä. Ne muodosta­vat kosteuskammion silmän päälle.

5) Kaksoistyrniöljykapselit
Omega­-7­-kaksoistyrniöljykapseleiden syömisestä on tieteellistä näyttöä silmien, limakalvojen ja ihon kuivuuden helpottamisessa.

6) Muut keinot
Vaikeaan kuivasilmäisyyteen lääkäri voi tarvittaessa määrätä myös mietoja kortisonitippoja tai solusalpaajia. Toisinaan vaaditaan luomen reunan tulehduksen hoitoon antibioottia ja luomien reunojen puhdistus­ ta sekä luomien höyry­- ja paineluhoitoa.