Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihdon lasku on loiventunut

Optisen alan vähittäiskauppa on saamaisillaan kiinni viime vuoden ennätystuloksesta. Haastavan alkuvuoden jälkeen liikevaihdon supistuminen on hidastunut. Vuoden 2015 ennätysmyyntiin nähden liikevaihto oli kolmannen kvartaalin päättyessä pienentynyt vain puolellatoista prosentilla. Kaupan tulosta piristävät erityisesti kuluttajien satsaukset kehittyneisiin linsseihin sekä piilolasien ja aurinkolasien kasvanut myynti.

Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihto kuluvan vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä oli lähes 240 miljoonaa euroa. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli lähes 79 miljoonaa euroa eli puoli prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Koko alan liikevaihdosta noin 75 prosenttia on silmälasien kauppaa, jonka arvo kolmannella kvartaalilla oli 59 miljoonaa euroa eli 1,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Silmälasien keskihinta oli kolmannella vuosineljänneksellä kasvanut viime vuoteen nähden yli viisi prosenttia ja myös koko alkuvuotta tarkastellen lähes kolme prosenttia. Moniteholasien keskihinta oli kolmanneskvartaalilla 390 euroa, eli seitsemisen prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yksiteholaseissa keskihinnan nousu näkyy etenkin koko kulunutta vuotta tarkastellessa. Kasvua viime vuoteen oli 7,2 prosenttia ja silmälasiparin keskihinta 178 euroa.

”Tuloksessa näkyy kehittyneempien linssituotteiden läpilyönti. Perussilmälasien hinnat eivät ole nousseet, vaan kuluttajat valitsevat arvokkaampia tuotteita”, arvioi Näkemisen ja silmäterveyden toimialan toimitusjohtaja Panu Tast. ”Edullisia kaksien tai useampien silmälasien tarjouspaketteja, jotka laskevat yhden silmälasiparin keskihintaa, on ostettu kuluneena vuonna vähemmän, kun kuluttajat ovat valinneet useammin ominaisuudet määrän sijaan.”

”On ilahduttavaa, että laadukkaiden tuotteiden kysyntä kasvaa myös kovan hintakilpailun vallitessa, mistä silmälasien keskihinnan nousu on selvä osoitus”, toteaa Synsam Finlandin toimitusjohtaja Vesa Mars. ”Lisäominaisuuksiin ja laatuun panostaminen kertoo kuluttajien halusta satsata omaan hyvinvointiin ja ulkonäköön.”

Aurinkolasien ja piilolinssien kauppa on vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kehittynyt hyvin. Piilolasien kaupan volyymi kasvoi 3,6 prosenttia ja liikevaihtokin prosentin. Laatuaurinkolasien kaupan liikevaihto kasvoi yli 11 prosenttia ja keskihinta peräti yli 30 prosenttia. Aurinkolasikaupan voimakkaat muutokset saattavat osittain selittyä tilastointitavalla ja paneeliin osallistuvien 500 optikkoliikkeen vakiintumattomilla tavoilla rekisteröidä aurinkolasien myyntiä.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Panu Tast, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry, p. 040 5422 227, panu.tast@www.naery.fi
Toimitusjohtaja Vesa Mars, Synsam Finland Oy, p. 050 4477 681, vesa.mars@synsam.fi

Alan tilastoinnin tekee tutkimuslaitos GfK ja se perustuu suoran kassajärjestelmätiedon käyttöön.