Siitepölyallergia voi yllättää myös aikuisena

Keväisin noin viidesosa suomalaisista saa siitepölystä allergiaoireita. Silmäoireet ovat samantyylisiä kuin flunssassa: vetistävyys, punaisuus, kutisevat silmät, kirvely sekä ylä- ja alaluomien turpoaminen. Oireet voivat aiheuttaa jopa unettomuutta ja vireystilan huonontumista sekä vaikuttaa keskittymiseen ja jaksamiseen.

– Ei tiedetä tarkkaan, miksi jotkut tulevat allergisiksi siitepölylle, mutta perintötekijöillä näyttäisi olevan merkitystä, kertoo Aija Hirsimäki, optometristi ja laillistettu optikko Tampereen Kuivasilmäkeskuksesta.

Spercsaverin yrittäjä ja optometristi Marina Åkerlund arvelee, että syitä tähän suureen lukuun niin Suomessa kuin Pohjoismaissa, ovat muun muassa kaupungistuminen ja liian hyvä hygieniataso.

– Immuniteetti ei pääse kunnolla kehittymään, joten monelle asialle tullaan hyvin herkäksi, Åkerlund sanoo.

Eniten allergisoiva ja kaikkein yleisin on koivu, joka aloittaa kukinnan yleensä huhti–toukokuun vaihteessa. Juuri koivun siitepölyä on tänä vuonna luvassa viime vuotta enemmän. Lisäksi leppä ja pähkinäpensas ovat yleisten allergisoijien joukossa. Myös monet heinät ja loppukesästä pujo voivat aiheuttaa silmäoireita.

Lääkitys kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin

Etenkin piilolinssien käyttäjillä siitepölyallergia on usein havaittavissa hyvin aikaisessa vaiheessa. Heti, kun ihminen huomaa saavansa allergisia oireita, on syytä aloittaa reseptivapaa lääkitys – markkinoilla on erilaisia tabletteja, silmätippoja ja -voiteita, suihkeita ja kostutustippoja.

– Asiakkaita voi myös neuvoa, ettei vaatteita kannata tuulettaa tai kuivattaa ulkona ja hiukset kannattaa huuhdella ennen nukkumaanmenoa, Åkerlund neuvoo.

Jos silmät oirehtivat paljon, niin usein pelkkä allergiatabletti ei riitä pitämään silmäoireita kurissa.

– Rinnalla kannattaa tällöin käyttää myös silmätippoja aamuin illoin. Tippojen kohdalla säilöntäaineettomat ampullit ovat suositeltavia, Hirsimäki sanoo.

Kuivan silmän oireet ja allergiaoireet ovat hyvin samankaltaisia, ja usein ne esiintyvätkin samalla henkilöllä. Monesti pelkkä kostutustippa tai muu kuivan silmän hoito ei riitä pitämään allergiaoireita kurissa ja taas allergiatippa ei yksin auta sekä allergia- että kuivasilmäoireisiin.

Myös siedätyshoito voi auttaa

Jos itsehoitolääkkeet eivät tehoa, on syytä kääntyä silmälääkärin puoleen. Asiakkaan voi neuvoa lääkärille myös, jos silmien kanssa on ilmennyt yllättäviä ongelmia, eikä ole tiedossa, että hän on siitepölyallergikko tai yläluomen alustat näyttävät kovin epätasaisilta.

– Kullekin allergiselle parhaiten sopiva hoitomuoto selviää keskustelemalla lääkärin kanssa. Lääkäri huomioi erilaisia tekijöitä, kuten oireiden vaikeusasteen ja vaikutuksen päivittäiseen elämään, yleisen terveydentilan ja toiveet, Hirsimäki kertoo.

Åkerlundin mielestä olisi hyvä, että myös optikkoliikkeissä saisi myydä itsehoitolääkkeitä.

Tällöin asiakas voisi vaikka kostutustippoja ostaessaan hankkia samalla myös muuta helpotusta.

– Toki tämä vaatii sen, että tietää mistä puhuu ja osaa neuvoa silmälääkärille silloin, kun tarvetta on, Åkerlund sanoo.

Toisille hyvä vaihtoehto päästä siitepölyallergiasta eroon on siedätyshoito. Se tulee kuitenkin aloittaa jo syksyllä, joten tämän vuoden allergioiden osalta on myöhäistä. Siedätyshoito on pitkäkestoinen hoitomuoto ja sen tulokset vaihtelevat – jotkut voivat sietää siitepölyjä hyvinkin hoitojen jälkeen, jotkut taas tarvitsevat joidenkin vuosien kuluttua jatkohoitoa.

– Siedätyshoidossa aiheutetaan koko ajan pientä reaktiota. Hoito voi olla injektiohoitoa tietyin väliajoin ja jatkua sitten tablettihoitona. Hoito on aina potilaskohtaista ja se päätetään yhdessä hoitavan lääkärin kanssa, Åkerlund kertoo.

Åkerlundin siitepölyallergia yllätti kypsällä iällä.

– Sain siitepölystä allergisia oireita viime vuonna, vaikka olen 50-vuotias. Tällaisessa tapauksessa ei välttämättä edes heti tajua, että kyseessä on juuri siitepölyallergia, Åkerlund kertoo.