Eteläisimmässä optikkoliikkeessä aurinkolasit tekevät kauppansa

Hangossa ja Karjaalla toimivan Medioptikin historia ulottuu vuoteen 1964, jolloin liike aloitti toimintansa nimellä Oy Hangon Optiikka-Hangö Optik Ab. Nimi vaihtui Medioptikiksi 2014.

– Tarjoamme optikon ja silmälääkärin palvelut. Lisäksi tuotamme työnäköpalveluita yhteistyössä työterveyshuollon kanssa ja opastamme esimerkiksi KELA-korvauksissa, Sundström listaa.

Medioptik optikkoliikkeen sisätila, jossa esillä kehyksiä.

Piilolasisovituksille ei ole alueella kysyntää

Laajaan palvelutarjontaan kuuluvat esimerkiksi näkökenttämittaukset, silmänpohjakuvaukset sekä silmänpaineenmittaus. Piilolasisovituksille ei sen sijaan ole Hangossa paljoakaan kysyntää.

– Emme tee lainkaan piilolasisovituksia, koska alueellamme on näille niin vähän kysyntää. Mielestäni tämä liittyy toimialueemme ikärakenteeseen, Sundström kertoo.

Silmälasit sen sijaan tekevät Medioptikilla kauppansa. Suosituimpia tuotteita ovat monitehosilmälasit, tietokonelasit ja laatuaurinkolasit, tunnetaanhan Hanko kesäkaupunkina.

Kesähankolaiset ovat tuttu näky liikkeessä

Hangon maine kesälomalaisten suosikkikohteena on nähtävissä myös liikkeen asiakaskunnassa ja kesäsesongin aikana noin 20 % myynnistä tuleekin muualta tulleilta asiakkailta.

– Suurin asiakasryhmä on pääkaupunkiseudulta tulevat “kesähankolaiset”, joilla on kakkosasunto Hangon suunnalla. Myös Hangon Kylpylä -projekti on tuonut mukanaan laatutietoisia asiakkaita.

Turistien lisäksi asiakaskunnassa erottuu selkeästi ruotsinkielistä palvelua arvostavien ryhmä. Monet pääkaupunkiseudulta tulevat ovat mielissään saadessaan palvelua omalla äidinkielellään.

Sundströmin mukaan myös kiireetöntä palvelua ja laadukkaita tuotteita arvostavat asiakkaat ovat tuttu näky Medioptikilla. Asiakkaat valitsevat liikkeen kattavan valikoiman perusteella.

– Panostamme kaikessa, varsinkin linssipuolella, laatuun, emmekä yritä kilpailla ketjuliikkeiden kanssa hinnoissa. Asiakkaamme tietävät, että laatu maksaa vähän enemmän, Sundström kertoo.

Aurinkolaseja esittelyvitriinissä.

Asiakkaita riittää ilman mainontaakin

Pitkään toiminut optikkoliike on vakiinnuttanut paikkansa ja hankolaiset asiakkaat tietävät, mistä Medioptikin väen löytää. Siksi markkinointia ei juurikaan tehdä.

– Olemme ehkä vähän erikoinen optikkoliike, sillä emme mainosta juuri lainkaan. Joskus teemme suoramarkkinointia, jossa muistutamme silmäterveyden säännöllisestä tarkastamisesta.

Muistutukset ovat toimineet, sillä asiakkaat palaavat mielellään palveltaviksi Medioptikiin.

Näe-lehden seuraavassa numerossa käännämme katseet pohjoiseen ja tutustumme vuorostaan Suomen pohjoisimman optikkoliikkeen toimintaan.