Alueoptikko Mia Rosqvistillä on kova halu olla kehittää osaamistaan

Oulun Instrumentariumin optometristi ja Pohjois-Suomen alueoptikko Mia Rosqvist aloitti kliinisen optometrian Master-tutkinnon kehittääkseen ammattitaitoaan optikkona. Rosqvist valmistui optikoksi vuonna 2011 ja on sen jälkeen vahvistanut ammattitaitoaan useaan otteeseen lisäkouluttautumalla. Master-opinnot olivat Rosqvistille luonnollinen jatkumo.

– Kun jatkokouluttautuminen tuli mahdolliseksi Oulussa, hain heti ja onnekseni pääsin mukaan!

Rosqvist toimii optometristinä myymälässä sekä alueoptikkona. Alueoptikkona hän kouluttaa optometriaan liittyviä asioita oman alueen myymälähenkilökunnalle ja toimii tarvittaessa tukena muun muassa uusien asioiden jalkauttamisessa. Halu olla mukana viemässä alaa eteenpäin ja työskennellä osana moniammatillista tiimiä silmien terveyden parissa motivoi Rosqvistia hakemaan kliinisen optometrian Master-opintoihin.

– Kaikki opiskelu kehittää minua asiantuntijana. Uskon, että tutkinto auttaa minua havaitsemaan paremmin poikkeamia asiakkaitteni näössä ja näköterveydessä.

Jo ennen koulutukseen hakemista Rosqvist tutustui opintojen rakenteeseen, jotka muodostavat hänestä erittäin mielenkiintoisen kokonaisuuden. Hän odottaa innolla muun muassa neurologian ja neuro-optometrian kurssia.

”Koulutus antaa hyvän mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoa ja syventää omaa osaamista”

Opetuksesta suurin osa on toteutettu etänä videotallenteilla ja erilaisilla etätehtävillä, joiden tekninen puoli on toiminut onnistuneesti. Rosqvistin mukaan etäopetus voi vaatia lähiopetukseen tottuneelta hieman enemmän järjestelmällisyyttä ja opintojen aikataulutusta, mutta toisaalta se mahdollistaa hyvin työn ja opintojen yhdistämisen.

– Olen käyttänyt 1–2 päivää viikosta opiskeluun ja tehtävien tekoon, mikä on toiminut tähän mennessä hyvin. Töissä lähiesimieheni on suhtautunut opiskeluuni kannustavasti ja joustavasti.

Rosqvist kannustaa kaikkia hakemaan koulutukseen, jos lisäkouluttautuminen ja alan uudet tuulet kiinnostavat.

– Koulutus antaa hyvän mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoa ja syventää omaa osaamista itseä kiinnostavista aiheista esimerkiksi opinnäytetyönä tehtävässä tutkimustyössä.

Haku Oamkin optometrian ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, Clinical Optometry, alkaa tammikuussa 2021. Kansainvälisestikin merkittävä koulutusohjelma koostuu silmälääketieteestä ja biolääketieteestä antaen valmiudet toimia monipuolisesti optometriaan ja silmäterveyteen liittyvissä vaativissa tehtävissä. Tutkinto pyrkii vastaamaan ikääntyneiden palveluhaasteeseen ja tulee siksi olemaan tärkeä osa tulevaisuuden optometristin työnkuvaa. Lue lisää ja hae mukaan!