EAOO:n presidentti: ”Kyseessä ainutlaatuinen koulutusmahdollisuus”

EAOO:n presidentti ja optometristi Bernd Schwenson odottaa jo innolla huhtikuun kansainvälistä koulutustapahtumaa. 23.–25.4.2021 järjestettävä EAOO Helsinki2021online-seminaari läpileikkaa alan ajankohtaisia aiheita ja mukana on puhumassa alan huippuja. Suomi on ensimmäistä kertaa tapahtuman järjestäjä, ja online-tapahtuman valmistelut ovatkin täydessä käynnissä. Schwenson toivoo näkevänsä ruudun toisella puolella runsaasti myös kotimaisia ammattilaisia. Hän muistuttaa, että tapahtuma on tärkeä täydennyskoulutusmahdollisuus.

– Suomi on aina halunnut olla mukana keihäänkärkenä kehittämässä alaa, joten siinä mielessäkin on hienoa, että saamme järjestää ensimmäisen onlineseminaarin ja hyödyntää samalla teknologista osaamistamme, Schwenson sanoo.

EAOO Helsinki2021 -tapahtuman ohjelma on jaettu kolmeen eri studioon, joissa sessioita ja luentoja voi seurata live-streamin kautta. Kyseessä ei ole massaluentotapahtuma, vaan voit poimia ohjelmatarjonnasta itseäsi eniten kiinnostavimmat aiheet ja siirtyä alustalla joustavasti luennolta toiselle. Tapahtuman teemana ovat alan tulevaisuus ja teknologia.

Täydennyskoulutus on Schwensonin mielestä ehdottoman tärkeää, sillä ala ja koko yhteiskunta elävät suuressa murroksessa.

– Etenkin väestön ikääntyminen, kasvava terveydenhuollon tarve ja teknologian kehitys ovat näkemisen ja silmäterveyden ajankohtaisia ilmiöitä, jotka vaativat aktiivista täydennyskoulutusta. Töitä kyllä tulee riittämään pitkälle tulevaisuuteen, mutta millaista se on, niin se on täysin meistä itsestämme kiinni, hän miettii.

Koronan värittämänä vuonna, jolloin tapaamiset ja tapahtumat ovat vähissä, on EAOO Helsinki2021 myös tapa vaihtaa kuulumisia uusien ja vanhojen kollegoiden kassa. Tapahtuman chatissa voi keskustella ja tietysti myös kysyä ja kommentoida.

– Toivon törmääväni tapahtumassa moneen suomalaiseen ruudun toisella puolella. Kehitetään osaamistamme ja viedään alaa yhdessä eteenpäin!

Muista täydennyskoulutus! Osallistumalla EAOO Helsinki2021 -tapahtumaan keräät täydennyskoulutuspisteitä. Kolmesta koulutuspäivästä on mahdollista saada yhteensä 14 täydennyskoulutuspistettä. Tule mukaan online-luennoille kehittämään osaamistasi!

Ilmoittaudu EAOO Helsinki2021 -tapahtumaan >

Tutustu ohjelmaan >

Huom! Mikäli olet jo ilmoittautunut live-tapahtumaan, ei sinun tarvitse tehdä muutosta ilmoittautumiseesi, vaan se muuttuu automaattisesti online-tapahtuma-ilmoittautumiseksi. Jos olet ostanut illallislipun, se hyvitetään sinulle. Huomioithan, että peruutusehtojemme mukaan tapahtumaan ilmoittautumista ei voi perua kuin lääkärintodistuksella.