Silmäsairauksien hoitoon erikoistunut Alimera Sciences laajenee Pohjoismaihin

Silmälääketieteeseen ja implantaattiteknologiaan erikoistunut lääkeyritys Alimera Sciences laajentaa toimintaansa Pohjoismaihin ja aloittaa ensimmäistä kertaa toimintansa nyt myös Suomen markkinalla. Kumppanina pohjoismaisille markkinoille laajentumisessa toimii Medhouse, Tukholmassa sijaitseva konsulttiyhtiö, jolla on yli 20 vuoden kokemus biotieteiden alalta.

Alimera Sciences on erikoistunut silmäterveyttä edistävien lääkehoitojen tutkimiseen, kehittämiseen ja kaupallistamiseen.

Erityisesti Alimera Sciences on keskittynyt kehittämään ainutlaatuista implantaattiteknologiaansa (Continuous microdosing technology™). Uudenlaisen erikoisteknologian avulla vaikuttavaa ainetta voidaan implantaatista annostella jatkuvina pieninä mikrogrammatason annoksina suoraan tarvittavaan kohtaan silmän lasiaiseen.

Implantaatin sisällä on vaikuttavasta aineesta koostuva ydin, jonka ympärillä on 3,5 mm paksu putki (polyimidisylinteri). Sylinterin toisessa päässä on läpäisevä polyvinyylialkoholikalvo, joka annostelee pieniä annoksia vaikuttavaa ainetta suoraan lasiaiseen. Teknologia mahdollistaa lääkehoidon jatkuvan annostelun silmäsairauden hoitamiseksi.

Alimera Sciences on sitoutunut kehittämään innovatiivisia menetelmiä silmän takaosan ja verkkokalvon sairauksien hoitamiseen. Tällä hetkellä yrityksen tutkimus- ja kehitystyö keskittyy diabeettiseen makulaturvotukseen liittyvän näön heikkenemisen, silmän takaosaan vaikuttavan toistuvan ei-infektiivisen uveiitin sekä silmänpohjan ikärappeuman ja verkkokalvon laskimotukoksen hoitoon.

Diabeettinen makulaturvotus

Diabeettinen makulaturvotus (diabetic macular oedema, DMO) on tulehduksellinen sairaus, johon liittyy silmän verkkokalvon turvotusta tai paksuuntumista ja veren ja kudosnesteen vuotamista makulaan, joka on silmän takaosassa sijaitseva tarkan näön alue. Diabeettinen makulaturvotus on seuraus diabeettiseksi retinopatiaksi kutsutusta silmäsairaudesta. Se on yleisin syy näön heikkenemiseen diabetesta sairastavilla.1  Maailmanlaajuisesti DMO:n esiintyvyys diabeetikoilla on noin  6,8 %.2

Uveiitti

Uveiitti tarkoittaa silmänsisäistä tulehdusta. Uveiitti ei ole spesifinen tauti vaan yhteinen nimi silmän värikalvon, sädekehän ja suonikalvon tulehdukselle. Uveiitti voi olla joko infektiivistä tai ei-infektiivistä alkuperää.3 Näön merkittävää heikentymistä työikäisillä aiheuttava uveiitti on maailmanlaajuisesti kolmanneksi suurin sokeutumisen aiheuttaja.4 Uveiitti voi myös uusiutua ennustamattomalla tavalla, millä voi olla vaikutuksia potilaiden elämään.5

Lisätietoja: asa.gudmundsson@alimerasciences.com

Lähdeviitteet

1 Girach, A., & Lund-Andersen, H. (2007). Diabetic macular oedema: a clinical overview. International Journal of Clinical Practice, 61(1), 88–97. doi:10.1111/j.1742-1241.2006.01211.
2 Yau, JWY, Rogers SL, et al. Global prevalence and major risk factors of diabetic retinopathy. Diabetes Care 2012; 35(3):556-564.
3 Barisani-Asenbauer T, Maca SM, Mejdoubi L, et al. Uveitis–a rare disease often associated with systemic diseases and infections–a systematic review of 2619 patients. Orphanet J Rare Dis. 2012;7:57.
4 Siddique SS, Suelves AM, Baheti U, Foster CS, Glaucoma and uveitis. Surv Ophthalmol 2013 Jan-Feb;58(1):1-10.
5 Yeh S, Shantha JG, The burden of noninfectious uveitis of the posterior segment: a review. Retina Today 2016; July/August 47-51.

Alimera Sciences

Alimera Sciences on silmäterveyttä edistävien lääkehoitojen kehittämiseen ja kaupallistamiseen erikoistunut lääkealan yhtiö. Yhtiö on perustettu kesäkuussa 2003 Georgian Alpharettassa USA:ssa. Alimera Sciences toimii tällä hetkellä suoraan Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Portugalissa, Irlannissa, Tanskassa, Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa sekä ulkopuolisten jakelusopimusten kautta Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Itävallassa, Belgiassa, Tšekissä, Alankomaissa, Luxemburgissa ja Lähi-idässä. Yhtiön Euroopan-toimipiste sijaitsee Dublinissa Irlannissa.