ESCRS-kongressi kokosi yhteen silmäkirurgian ammattilaiset

Pitkän korona tauon jälkeen päästiin taas alan koulutusten pariin kun 8.–11.10.2021 järjestettiin 39. European Society of Cataract and Refractive Surgeons (ESCRS) -kongressi. ”Escari” on vuosittain Euroopassa järjestettävä tapahtuma, joka kerää yhteen kaihi- ja refraktiivisen kirurgit, tutkijat ja muut alan ammattilaiset. Tänä vuonna tapahtuma oli fyysisesti Amsterdamissa, mutta osallistuminen onnistui toki myös virtuaalisesti.

Intensiivisen neljän päivän aikana kuultiin tänä vuonna kaiken kaikkiaan yli 50 luentoa ajankohtaisista tutkimuksista, erilaisten tilojen/sairauksien tutkimisesta ja hoidosta sekä uusista tuotteista ja tekniikoista. Paikalla messualueella on toki myös laite- ja tuote-edustajat. Kiinnostavaa antia oli mm. etuosakuvantamisesta, epäsäännöllisten sarveiskalvojen laserhoidoista, kaihi- ja moniteho-IOL uutuuksista sekä glaukoomatutkimuksesta. Valitettavasti suomalaisia luennoitsijoita ei tänä vuonna ainakaan itselläni osunut silmiin.

Itselleni tämä oli COVID-peruutuksien takia ensimmäinen ESCRS, mutta tulee varmasti kuulumaan omaan koulutuskalenteriini, varsinkin jos etämahdollisuus säilyy jatkossakin. Suosittelen ESCRS:ää muillekin kirurgian parissa työskenteleville tai ylipäätään leikattujen silmien parissa työskenteleville optikoille. Ymmärrys esimerkiksi moderneista linssikirurgisista ratkaisuista tulee varmasti aika-ajoin tarpeeseen myös myymälässä. Näin kovia kansainvälisen tason luennoitsijoita pääsee harvoin kuulemaan.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy https://congress.escrs.org/ . Ensi vuonna tilaisuus järjestetään Milanossa 17.–21.9 – toivon mukaan mahdollisimman moni löytää silloin paikan päälle.

Jos refraktiivisen kirurgian uutiset kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tilata ESCRS:n julkaisema EUROTIMES uutiskirje ja maksuton e-lehti osoitteesta https://www.eurotimes.org/subscribe-to-eurotimes-etimes/ .

Oskari Lehvonen,
optometristi,
Eiran lääkäriasema