NÄE2022 Optometriapäivien ilmoittautuminen on nyt auki!

Näkemisen ja silmäterveyden ammattilaisten koulutus- ja verkostoitumistapahtuma järjestetään virtuaalisesti Helsingissä 12.-13.2.2022.

Teemana -Havaintojen ja löydöksien kautta ratkaisuihin

Tapahtuman verkkosivut ja ilmoittautuminen ovat nyt auki ja löytyvät täältä.

Optometriapäivät koostuvat kahden päivän koulutustapahtumasta, jossa molempina päivinä sekä kotimaisia että kansainvälisiä puheenvuoroja optometrian tulevaisuudesta, uusista työkaluista ja -tavoista. Lauantaina lisäksi asiaa asiakastietolaista ja sote-uudistuksesta sekä Dr Mangir Nagran luento myopian hoidosta. Lauantai huipentuu vuoden optikon julkistamiseen.

Sunnuntaina aiheina muun muassa lapsiasiakkaiden kohtaaminen ja koululaisten näöntutkimus, josta yhtenä puhujana Associate Professor Gro Horgen Vikesdal Norjasta. Lisäksi asiaa sykloplegisestä refraktiosta sekä silmä- ja työlasiratkaisuista.

Luennot oikeuttavat täydennyskoulutuspisteisiin.

Tapahtuman juontaa Suomen tunnetuin ja kenties ainoa lääkäritaikuri Martti Vannas.

Tapahtumassa myös virtuaalinen ammattilaisnäyttely, jossa yritykset esittelevät uutuustuotteitaan: optometrisia laitteita, kehyksiä, linssejä sekä piilolaseja.

Lauantaina 12.2. tarjolla lisäksi KAUPPA & TRENDIT-rinnakkaisohjelma digitaalisen markkinoinnin, sosiaalisen median sekä Sami Sykön vetämien muodin ja trendien workshoppien muodossa.

Kaikki luennot ja workshopit striimataan. Tallenteet ovat osallistujien käytettävissä kahden viikon ajan.


Tervetuloa oppimaan, inspiroitumaan ja verkostoitumaan!

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!