Suomen ainoa silmälasilinssien valmistaja tuo markkinoille huurtumattomat linssit – ensimmäinen pinnoituslaite koko Pohjoismaissa

Silmälasien huurtuminen on erityisesti talvisin tuttu haaste siirryttäessä kylmästä ulkoilmasta sisätiloihin. Maskien käytön myötä silmälasien huurtumisongelma on tullut aiempaakin ajankohtaisemmaksi ja ympärivuotiseksi.

Turun lähellä Liedossa toimiva, ainoa kotimainen silmälasilinssien valmistaja Piiloset tuo markkinoille uutta tekniikkaa linssien pinnoittamiseen, joka ratkaisee yleisen huurtumisongelman.

– Jatkossa voimme tarjota silmälasien huurtumisongelmaan ratkaisun pinnoittamalla asiakkaan optikolta tilaamat linssit. Uusi tekniikka on huomattavasti toimivampaa ja vaivattomampaa kuin huurteenestoaineiden käyttö, jolla linssien päälle jää kalvo, kertoo Piilosetin Optiikan kehitys- ja myyntijohtaja Tomi Korhonen.

Kotimaisen Piilosetin OLOlinssit-tuoteperheen kotimaisuusaste on 90 % ja avainlipun omaavat linssit valmistetaan Suomessa. Tutkimusten mukaan suomalaiset suosivat kotimaista vaihtoehtoa sellaista tarjottaessa.

– Piilosetin OLOlinsseissä on jokaiseen laatu- ja hintaluokkaan sopivia vaihtoehtoja, jotka valmistetaan Suomessa. Tavoitteena on tarjota laadukkaita ja yksilöllisiä linssejä kaikkiin käyttötarkoituksiin ja elämäntilanteisiin. Huurtumattomat linssit sopivat erityisen hyvin esimerkiksi urheiluun tai työntekoon kylmissä olosuhteissa, joissa oikein toimivat linssit lisäävät myös turvallisuutta, jatkaa Tomi Korhonen.

Helppokäyttöinen, pysyvästi linssissä oleva pinnoite ei heikennä silmälasilinssin optisia ominaisuuksia. Pinnoite rikkoo vesimolekyylit linssin pinnalle, jolloin näkyvää höyrystymistä ei pääse muodostumaan. Näkymätön nestemäinen kalvo haihtuu lasien pinnalta ilman, että näkyvä huuru häiritsee näkemistä. Ulkoa sisälle liikkuvat ammattiryhmät, esimerkiksi trukkikuskit, hyötyvät ominaisuudesta erityisesti.

– Kyseessä on perheyritys Piilosetille merkittävä, puolen miljoonan euron investointi kotimaiseen silmälasilinssituotannon kehittämiseen. Pinnoituslaite on myös ainoa laatuaan Pohjoismaissa, kertoo toimitusjohtaja Riikka Järvinen.

Piiloset eli Finnsusp Oy on panostanut jo yli neljä vuosikymmentä silmänhoitotuotteiden ja piilolinssinesteiden sekä silmälasilinssien kehittämiseen, testaamiseen ja valmistamiseen. Yrityksen kehittämiä ja valmistamia tuotteita myydään yli 40:ssä maassa ympäri maailman.

Lisätietoa huurtumattomista OLOlinsseistä osoitteessa huurtumattomat.fi. Tästä linkistä: Kuvia ja videoita medialle

Lisätiedot ja haastattelut: Tomi Korhonen, kehitys- ja myyntijohtaja Optiikka, P. 044 705 3003, tomi.korhonen@piiloset.fi Riikka Järvinen, toimitusjohtaja, P. 050 558 5375, riikka.jarvinen@piiloset.fi

Finnsusp Oy (Piiloset) on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä kotimainen ainutlaatuisten piilolinssien hoitonesteiden, kuivien silmien hoitotuotteiden sekä yksilöllisten silmälasilinssien kehittäjä ja valmistaja. Piiloset®-, PuroSilmille®- ja OLOlinssit®-brändeillämme myytävät tuotteet valmistamme omilla tehtaillamme Liedossa. Palvelutarjontaamme kuuluu myös monipuoliset sopimusvalmistus- ja laboratoriopalvelut eri yrityksille.

Tuotteitamme myydään kotimaan lisäksi yli 40 maassa niin Euroopassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa ja LähiIdässä kuin Pohjois-Afrikassakin. Kuivien silmien hoitotuotteista ja piilolinssinesteistä viennin osuus on yli 90 %.

Meitä on tällä hetkellä lähes 50 Medical Device -alan ammattilaista ja etsimme myös lisävahvistuksia osallistumaan yhteiseen kasvutarinaamme. Vastuullisuus, kotimaisuus ja henkilöstömme hyvinvointi ovat meille tärkeitä arvoja, jotka myös näkyvät jokapäiväisessä toiminnassamme. Toimintamme on sertifioitu ISO13485 sekä GMPn mukaan.

Löydät lisätietoja meistä verkkosivuiltamme www.finnsusp.fi sekä brändisivuiltamme www.purosilmille.fi, www.ololinssit.fi ja www.piiloset.fi.