Silmätautien hoitojonot ylittävät jo nyt usein hoitotakuun – Kela-korvausten leikkaaminen osuu huonoimpaan mahdolliseen aikaan

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi sote-ministeriryhmän päätöksestä Kela-korvausten asteittaisesta purkamisesta. Vuoden 2023 alusta alkaen toteutettavat yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvauksiin kohdistuvat leikkaukset vaikeuttaisivat merkittävästi kansalaisten silmätautien hoitoon pääsyä.  

Julkinen sektori ei tällä hetkellä tuota käytännössä lainkaan perustason silmäterveyden palveluita, joten palvelutuotannon lisäpaine julkiselle puolelle on erittäin ongelmallinen  

– Hoitojonot ylittävät jo nykyisellään usein hoitotakuun rajat ja koronan aiheuttama hoitovelka on akuutisti päällä. Suomi on jo valmiiksi koko OECD-maiden hännänhuippua silmätautien hoitoon pääsyssä ja nyt tuota painetta lyödään julkiselle puolelle lisää. Yhtälö ei ole mitenkään toimiva, kommentoi Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. 

Hyvinvointiala HALI ry:n toteuttaman kyselyn mukaan yksityisten palveluiden käytössä ovat korostuneet selkeästi ne lääketieteen erikoisalat, joihin julkisen terveydenhuollon puolella on vaikea päästä hoitoon, kuten silmäterveydenhuolto. Silmätautien yksityisiä terveyspalveluita on viimeisen kolmen vuoden aikana käyttänyt 30 prosenttia kyselyn vastaajista. 24 prosenttia vastaajista ilmoitti siirtyvänsä käyttämään julkisia terveyspalveluita selvästi enemmän, mikäli yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset lakkautettaisiin.   

– Kyselyn perusteella puhutaan silmäterveydenhuollon osalta vähintään 115 000:n silmälääkärikäynnin ja niihin liittyvien silmätutkimusten siirtymisestä julkiselle sektorille, jossa ei ole resurssointia tähän vastaamaan. Terveyskeskukset eivät yksinkertaisesti pysty tätä potilasmäärää hoitamaan, jolloin hoitojonot karkaavat erittäin kohtuuttomiksi, toteaa Tast. 

Kansalaisten silmäterveydenhuollon tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan moninkertaiseksi.  

– Väestön ikääntymiskehityksen johdosta silmäsairauksista kärsivien potilaiden lukumäärä tulee seuraavan vuosikymmenen aikana vähintään puolitoistakertaistumaan ja käyntimäärät moninkertaistumaan. Haasteesta ei mitenkään selvitä ilman yksityisen- ja julkisen sektorin moniammatillista yhteistyötä ja silmäterveysteknologian maksimaalista hyödyntämistä, Tast päättää. 

Lisätietoja: 

Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
p. 040 5422 227
panu.tast@naery.fi