Metropolian optometrian tutkinto sai kansainvälisen akkreditoinnin  

Metropolia Ammattikorkeakoulu on Suomen ensimmäinen kansainvälisesti akkreditoitu optometrian kouluttaja. Akkreditointiprosessin yhteydessä opetuksen laatua ovat vahvistaneet esimerkiksi muutto Myllypuron kampukselle täysin uusiin tiloihin ja laitekannan uudistaminen. 

Optometrian eurooppalainen järjestö European Council of Optometry and Optics (ECOO) on myöntänyt kansainvälisen akkreditoinnin Metropolian optometrian tutkinnolle. ECOO akkreditoi ainoana eurooppalaisena toimijana oppilaitosten optometrian tutkintoja, jotka täyttävät korkeat laatuvaatimukset neljällä eri osa-alueella. Vastaavan akkreditoinnin on saanut Euroopassa viisi optometrian tutkintoa, muun muassa vastaavat tutkinnot Ruotsissa ja Norjassa. 

Akkreditoinnin myötä Metropolialla on oikeus jakaa Optometrian Eurooppa Diplomi (EDO) henkilölle, joka on ensin suorittanut optometristitutkinnon ja sen jälkeen tehnyt ja raportoinut 150 näöntutkimusta. Diplomi helpottaa tutkinnon tunnistamista ulkomailla ja on arvokas osoitus tutkinnon osaamisesta ja aktiivisuudesta kotimaassa. 

Akkreditoinnin tarkoitus on yhtenäistää eurooppalaista optometrian opetusta ja alan kliinistä toimintaa, mikä parantaa tutkintojen vertailtavuutta ja työvoiman liikkuvuutta eri maiden välillä. Akkreditoidusta tutkinto-ohjelmasta valmistunut optometristi saa valmiudet hakea ammattioikeuksia kaikissa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa.  

”Onnittelen Metropolian optometrian tutkintoa saavutetusta akkreditoinnista. Uutinen tuli erinomaiseen aikaan, sillä Suomen hallitus on juuri päättänyt poistaa historialliset optikkotoiminnan rajoitukset. Akkreditointi osoittaa, että suomalaisen optikon osaaminen on EU-alueen huippua. Kun akkreditoidun tutkinnon osaamisella voidaan muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa turvallisesti tutkia alle 8-vuotiaita lapsia ja osallistua silmäterveydenhuollon hoito- ja diagnostiikkapolkuihin, on selvää, että niin voidaan tehdä Suomessakin”, sanoo Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast

Metropolian lisäksi optometrian koulutusta tarjoaa Suomessa Oulun ammattikorkeakoulu. Korkeakoulut ovat tehneet yhteistyötä tutkintojen yhtenäistämiseksi. Oulun ammattikorkeakoulun tutkinnolla on osittainen akkreditointi. 

Akkreditointi edellyttää pitkäjänteistä työtä ja toiminnan kehittämistä 

Metropolian akkreditoinnissa optometrian tutkintoa arvioitiin opiskelijoita ja henkilökuntaa haastattelemalla, koulutustoimintaan, -tiloihin ja laitekantaan tutustumalla sekä opetusta seuraamalla. Akkreditointiprosessin yhteydessä Metropoliassa otettiin käyttöön tutkinnon jälkeinen prosessi, jossa valmistuneet optometristit tekevät ja raportoivat yhteensä 150 näöntutkimusta. 

”Akkreditointiprosessin loppuunsaattaminen on sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävä tunnustus Metropolian optometrian koulutuksen laadusta ja mahdollistaa Euroopassa kansainvälisesti tutkintojen vertailtavuuden. Akkreditointiprosessi aloitettiin vuonna 2014 optometrian tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmamuutoksella, jonka tuloksena oli osittain akkreditoitu tutkinto. Prosessi jatkui muun muassa KyläOPTIKKO-liikkeen avaamisella Metropolian Myllypuron kampukselle. Muutto Myllypuron uudelle kampukselle täysin uusiin tiloihin ja laitekannan uudistuminen vahvistivat opetuksen laatua”, kertoo Metropolian optometrian tutkintovastaava Saija Flinkkilä

Metropolian kuntoutus ja tutkiminen osaamisalueen johtaja Heidi Stenberg pitää huomion arvoisena sitä, että Metropolia on vasta kuudes Euroopassa täyden akkreditoinnin saanut optometrian tutkinto.  

”Akkreditointi osoittaa korkean eurooppalaisen tason Metropolian optometrian tutkinnon laadussa ja tutkinnon suorittaneen osaamisessa. Tästä erityinen kiitos kuuluu kaikille optometrian koulutuksen opettajille”, Stenberg toteaa. 

Metropolian akkreditoinnista päätti ECOO:n European Qualifications Board Helsingissä torstaina 9. toukokuuta 2024. Samalla Helsingissä järjestettiin European Academy of Optometry and Optics -konferenssi, joka on Euroopan suurin optometrian koulutustapahtuma. Kerran vuodessa järjestettävään tapahtumaan osallistuu optikkoja, optometristeja, alan tutkijoita ja oppilaitoksien edustajia ympäri Eurooppaa. Ohjelman sisältö perustuu optometrian alan tuoreimpaan tieteelliseen tutkimukseen. 

”Onnittelen lämpimästi Metropolian optometrian tutkintoa tämän merkittävän saavutuksen johdosta. Akkreditointi on konkreettinen osoitus suomalaisen optometrian koulutuksen korkeasta tasosta nykypäivänä ja luo merkittävän painoarvon tulevaisuuteen katsottaessa koko alan kehityksen näkökulmasta”, sanoo Suomen Optometrian Ammattilaiset Soa ry:n puheenjohtaja Riikka Torvela

ECOO:n akkreditoijat eturivi vasemmalta Dr Sonja Zinken Utrechtin yliopisto  (Alankomaat); Dr José Manuel González Meijome, Minhon yliopisto (Portugali); Dr Julie-Ann Little, Ulsterin yliopisto (Pohjois-Irlanti); Dr Brendan Barrett, Bradfordin yliopisto (Englanti).
Takarivissä Metropolian optometrian henkilökuntaa vasemmalta Mira Järvinen, Päivi Nokipii, Saija Flinkkilä, Johanna Valtanen, Pia Mäkelä, Satu Autio, Kajsa Sten ja Tanja lehti.  

Optometristi on näkemisen ja silmäterveyden asiantuntija 

Metropolian optometristikoulutuksessa opiskelija perehtyy monipuoliseen ja kiehtovaan optiseen alaan. Optometristi toimii asiantuntijana asiakastyössä ohjaten ja neuvoen asiakkaita näköön ja näkemisen ongelmiin ja niiden korjaamiseen liittyvissä asioissa. Optometristi toimii optikkona, tekee näöntutkimuksia, määrittää ja määrää silmä- ja piilolaseja sekä heikkonäköisten apuvälineitä. Tutkinnosta valmistunut optikko osaa arvioida silmien terveydentilan ja tarvittaessa ohjata asiakkaan silmälääkärille. 

Optometristi (AMK) -tutkinnosta valmistunut opiskelija toimii Valviran laillistamana terveydenhuollon ammattihenkilönä nimikkeellä optikko. 


Lisätiedot: 
 

Panu Tast 
toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry 
panu.tast@naery.fi  

Saija Flinkkilä 
Optometrian tutkintovastaava, Metropolia 
saija.flinkkila@metropolia.fi 

Lisätiedot optometrian alasta: 
Riikka Torvela
Hallituksen puheenjohtaja, Suomen Optometrian Ammattilaiset ry 
riikka.torvela@erto.fi