Terveyspalvelujen digitalisaatio vaatii selkeää ohjausta
Suomessa on meneillään sen itsenäisyyden ajan merkittävin terveysalan hallinnollinen ja toiminnallinen uudistus. Tarkoituksena on luoda sosiaali- ja terveyshuoltoon uusi valinnanvapauden malli, jossa asiakas saa vuodesta 2019 alkaen valita terveyspalvelun tuottajan. Uudistukseen voimakkaasti liittyvä terveyspalvelujen digitalisaatio palvelee asiakkaan etuja monella tapaa: se nopeuttaa hoitoon pääsyä, vähentää potilaan pompottelua ja parantaa yhdenvertaisuutta, sillä palvelut ovat saatavilla
paikasta riippumatta.
Hallituksen esitysluonnoksessa on kuitenkin pieni puute: se ei riittävästi huomioi mahdollisuutta hyödyntää etäyhteyttä, eli sähköisiä asiointi- ja tietojärjestelmäpalveluita.
Lakia voidaan nyt tulkita kirjaimellisesti siten, että potilaan olisi henkilökohtaisesti käytävä hakemassa lupa hoitotoimenpiteeseen sotekeskuksesta tai maakunnan järjestäjätaholta. Tällaisenaan esitys hukkaa digitaalisten palvelujen tarjoaman mahdollisuuden tehostaa hoitoketjuja ja muuttaa ne päinvastoin entistä kankeammaksi.
Digitaalisen etäyhteyden käyttömahdollisuuden selkeä kirjaaminen lakiin varmistaisi, että käytännöstä tulisi nopeasti osa sote-arkea ja hyvää asiakaspalvelua. Ilman selkeää ohjausta käytännöt muuttuvat hitaasti.
Etäyhteys vähentäisi potilaan pompottelua – ja säästäisi
Etäyhteyden avulla sosiaali- ja terveyskeskukset, suunhoidon yksiköt sekä maakunnan järjestäjätahot voisivat useimmissa tapauksissa tehdä nopeasti päätöksen hoitoon oikeuttavasta maksu- tai palvelusetelistä tilanteessa, jossa terveydenhuollon ammattihenkilö on jo aiemmin kartoittanut riittävät tiedot palvelutarpeen arvioimiseksi. Esimerkiksi fysioterapeutti voisi etäyhteyden avulla saada asiakkaalleen maksusetelin tarvittaviin hoitokäynteihin ja optikko asiakkaansa tarvitsemaan silmälääkärikäyntiin.
Etäyhteyden käytön avulla sadat tuhannet potilaat välttyisivät joka vuosi turhalta jonotukselta sote-keskuksissa. Nyt lakiluonnoksessa maksu- tai asiakassetelin saaminen edellyttäisi usein asiakkaalta erillistä käyntiä sotekeskuksessa tai maakunnan järjestäjätahon luona. Tällaisen tehottoman palveluketjun kustannukset yhteiskunnalle kasvavat väestön ikääntyessä, sillä vuonna 2025 jopa miljoona suomalaista sairastaa diabetesta, joka edellyttää silmien seurantaa. Kaihileikkauksia tehdään vuosittain 60 000, ja määrän odotetaan lähes kaksinkertaistuvan lähivuosina.
Etäyhteyden avulla optikon tekemät löydökset välittyisivät sote-keskuksen tai maakunnan lääkärille, joka havaintoaineiston perusteella voisi myöntää potilaalle maksu- tai asiakassetelin silmälääkärille. Pelkästään silmäterveyden suhteen tämä tarkoittaisi sitä, että etäyhteyttä hyödyntämällä vältettäisi lähes satatuhatta maksu- tai palvelusetelin saamiseksi tehtävää tarpeetonta käyntiä.
Palvelutarpeen arviointi tulee edeltämään suurta osaa terveydenhuollon kaikista toimenpiteistä:
1. Perusterveydenhuolto muuttuu niin kutsutuksi suoran valinnan palveluksi, jossa asiakas valitsee itse mitä palveluntuottajaa, eli sote-keskusta, käyttää lain turvaamiin terveyspalveluihin. Sotekeskus myöntää tarvittaessa asiakkaalle maksusetelin yksittäisen toimenpiteiden hankkimiseen. Maksusetelin saaminen edellyttää palvelutarpeen arviointia sote-keskuksessa tai suunhoidon yksikössä.
2. Kun asiakas tarvitsee muita valinnanvapauden piiriin kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluita, kuten erikoissairaanhoitoa tai sosiaalipalveluita, palvelutarpeen arvioi ensin maakunnan järjestäjätaho, joka myöntää tarvittaessa asiakassetelin. Seteliä vastaan asiakas saa tarvitsemansa palvelun valitsemaltaan palveluntuottajalta.
