Aamu 15.5 klo 4.30 kello soi ja lähtötohina alkoi. Helsinki-Vantaalla tapasimme Atin,Päivin ja pari muutakin matkalle lähtijää. Olin ensimmäistä kertaa Killan matkalle lähdössä. Enhän edes kuulunut heihin,mutta Pekka on jäsen ja viestin matkasta saavuttua,päätimme lähteä mukaan. Auschwitz ja Birkenau kiinnostivat minua eniten, koska isäni on ollut sodan aikana koulutuksessa SS-joukoissa vapaaehtoisena ja se on mieltäni vaivannut jo nuorenakin tosi paljon.
Ti 15.5 ensimmäisenä päivänä tutustuimme Krakovan kaupunkiin bussikierroksella ja kävellen. Oppaan avustuksella saimme hyvän kuvan vanhasta keskustasta ja historiasta. Rynek-Glowny eli Krakovan vanhankaupungin tori on Euroopan suurin keskiaikainen tori,jota ympäröivät kauniit,upeat vanhat rakennukset. Pienemmällä torilla myytiin aikoinaan ruokaa ja suuremmalla verkaa ja erilaisia kankaita. Kaunis Marian kirkko (1200),josta tänäkin päivänä kuuluu tasatunnein soitettavan kaupungin tunnus-säveltä Hej nattia trumpetilla. Renesanssiaikainen Verkatehdas on kaupungin kuvatuimpia nähtävyysiä. Vanha Verkatehdas oli ennen eliitin tapaamispaikka ja nykyisin suosittu kauppahalli,josta nykyään löytyy turisteille valmistettuja puolalaisia käsitöitä, esim.meripihkakoruja ja suolakivestä veistettyjä esineitä ja paikallisia villavaatteita. Löytyipä torin reunustan seinästä roikkuva vanha veitsikin,jolla tarinan mukaan varkailta leikattiin korvat irti. No huh huh.
Iltapäivällä kävelimme Kazimierziin eli juutalaiseen kortteliin,joka on tunnettu synkästä historiasta,mutta nykyään trendikkäistä kahviloista ja baareista. Aluella asui jo 1400-luvulla juutalaisväestöä ja puolalaisia sekaisin,sovussa keskenään. Sodan aikana paljon tuhoutui, mutta kauniit rakennukset ja synagoogat jäivät jäljelle. Pääsimmekin tutustumaan Donation Tempel- synagoogaan, joka oli silmiä hivelevän kaunis kultakoristeineen ja pylväineen. Lopulta löysimme myös juutalaisten hautuumaan,jota oli kunnostettu ja kauniit kivet oikaistu, paljon kukkia näkyi ja puut olivat täydessä kukassa, vaikuttavaa hiljaisuutta.
Ke 16.5 aamiaisen jälkeen suunnistimme Muzeum Narodowereen katsomaan Leonardo da Vincin maalausta Nainen ja kärppä,jota pidetään täysin Mona-Lisan veroisena, joidenkin mielestä jopa parempana. Olihan se todella upea ja yksin omassa huoneessaan. Kiertelimme museota yhden kerroksen verran,jossa oli puolalaisia huoneita huonekaluineen ja paljon kristallia, hopeaesineitä ja asujakin mallien päällä. Saimme pienen käsityksen keskiaikaisesta esineistöstä ja elämästä.
Hotelliin palasimme 3-ruokalajin lounaalle,jonka jälkeen kävelimme Wawelin linnaan. Siellä kukkulalla Puolan kuninkaat kruunattiin ja haudattiin yli 500 vuoden ajan. Kuninkaanlinnan alueella on goottilaistyylinen katedraali hautoineen ja mahtavat hallintorakennukset ja asuinhuoneet. Teimme kierroksen kuninkaiden edustushuoneistoissa, joissa näimme mitä upeampia tauluja, nahalla päällystettyjä seiniä koristeineen ja mahtavan kauniita seiniä peittäviä kopeliineja. Huoneiden mahtavuudesta tuli melkeinpä jo ähky.
Iltapäivästä bussi kuljetti meidät Wieliczkan suolakaivokseen,joka on Unescon maailmanperintökohde ja sijaitsee Krakovasta 15 km päässä. Kaivos on yksi maailman vanhimmista,oli toiminnassa 1300-luvulta 2007 saakka. Lähdimme mainareiden jalanjäljille rappusia alaspäin pimeisiin luoliin noin 380 rappusta talsien. Ajattelin, mahtaako tulla ahtaanpaikan kammo siella luolastossa,mutta ei tullut, kun nehän olivatkin jopa huoneiksi louhittu ja mikä mahtavinta, oli helppo hengittää terveellistä suolapitoista ilmaa. Sieltä löytyi upea suolakallioon louhittu kappeli,esitettiin suolan nostoa hevospelillä ylös luolasta väkipyörän avulla. Viimeinen suuri sali oli upea kattokruunuinenn ja relieffeineen,jotka kuvasivat Jeesuksen viimeistä illallista opetuslasten ympäröimänä ja veden muuttamista viiniksi. Täysin uskomaton ja taianomainen maanalainen maailma,syvimmillään 300m maanpinnan alapuolella. Löytyipä sieltä suolajärvikin,jolla sulhaset testattiin heittämällä järveen ja jos upposivat olivat olleet uskottomia,vai olikohan tarina jotenkin noin? No tarinoita riitti.
To 17.5 lähdimme kuudelta aamulla kohti Auschwitziä ja Birkenauta eväät paperipussiin hotellilla laitettuna,joita söimme bussissa ja osa nukkui. Keskitysleirimuseot sijaitsevat n.70 km Krakovasta. Vuonna 1947 perustettiin sodan jälkeen museo,joka koostuu Auschwitz 1. (20hehtaaria) ja Auschwitz 2. Birkenau (171hehtaaria). Paikan erityisluonne johtuu siitä,että se oli suurin holokaustin eli juutalaisten kansanmurhaan liittynyt leiri ja ainoa joka on säilynyt niin pitkälle alkuperäisessä asussaan. Museon alueelta löytyy mm. ihmistuhkan läjitysalueita, kaasukammioiden ja krematorioiden raunioita,paikkoja,joissa SS-lääkärit valikoivat uhrinsa, teitä,joita pitkin ihmiset vietiin kaasukammioihin, paikkoja, joissa juutalaisperheet odottivat kuolemaa,sekä teloituspaikkoja. Museossa voi myös nähdä järkyttäviä todisteita paikalla tehdyistä rikoksista, kuten lähes kaksi tonnia naisuhreilta ajeltuja hiuksia.
Auschwitzin museo ja muistopaikka eivät käsitä ainoastaan laajaa aluetta ja leirin alkuperäisiä vankiparakkeja ja vartitorneja,vaan myös kymmeniätuhansia paljonpuhuvia esineitä,joilla on oma symbolinen erityisluonteensa, kuten tänne tuotujen ihmisten henkilökohtaisia tavaroita,jotka löydettiin leirin vapauttamisen jälkeen,ja esineitä,jotka kertovat leirillä eläneiden vankien elämästä. Yhdessä ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden,joka kertoo sekä välittömästi surmattaviksi joutuneiden,että saksalaisten orjatyöhön käyttämien ihmisten kärsimyksestä.
Omia tunteita on vaikeaa eritellä: konkretia puhuu kauhistuttavaa tarinaa,ei usko silmiään,vaikka edessäsi on kaikki pahuus ihmisestä ja ihmisistä, jotka saivat tämän aikaiseksi. Toivon hartaasti,että isälläni ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Vastausta en häneltä enää saa, mutta äitini kertoi isäni sanoneen tuon kaiken olleen vastapuolen propagandaa. Vaikeaa on asettua sen aikaisiin asenteisiin ja ajatuksiin. Toivon ihmisten oppineen tuosta kauheudesta jotakin,vaikka katsoessani Syyrian ja Lähi-Idän hävitystä, ei näytä opitun mitään. Katselin Israelilaisia sotilaita,kun he tulivat kaasukammion raunioista vakavina,mitä mahtoivat miettiä? Mitä tapahtuu Gazan alueella tällä hetkellä,vai onko kasvottomana helppo pommeilla saada hävitystä aikaiseksi, puolin ja toisin?! Huh huh, pienet aivoni eivät pysty ymmärtämään maailman pahuutta.
Leireiltä palasimme kahden kieppeillä ja iltapäivä oli vapaata,jonka vietimme vanhassa kaupungissa katsellen tämän päivän elämää. Illalla söimme Kogel Mogel-ravintolassa 3-lajin illallisen keskustellen päivän tapahtumista.
Pe 18.5 Schindlerin museoon lähdimme klo 10,30,joka sijaitsee n.3 km keskustasta. Museo on omistettu holokaustin uhreiksi joutuneiden juutalaisten perheiden kärsimyksille. Siellä voi kuunnella natsipropagandaa radioleikkeiltä ja kuvitella miltä tuntui olla yksi Oskar Schindlerin tehtaan juutalaisista työntekijöistä sodanaikaisessa Krakovassa.Siellä voi lukea pätkiä kirjeistä ja päiväkirjoista. Valokuvat ja rekonstruoidut arkiset tapahtumat luovat elävän kuvan siitä,millaista elämä oli tuolloin monille Puolassa asuneille perheille. Museo on toiminut v.sta 2010 lähtien. Oskar Schindler johti emalituotteita valmistavaa tehdasta toisessa maailmansodassa. Schindler onnistui vaurautensa avulla pelastamaan yli 1200 juutalaista keskitysleireiltä,lähettämällä heidät tehtaallensa töihin. Museo keskittyy Krakovaan natsien miehityksen aikana. Siellä voi nähdä,miten ihmiset joutuivat ahtaasti asumaan,monta perhettä yhdessä. Useiden jäljitelmien, valokuvien ja esim.junanvaunussa istuen näet natsien joukolla ahdistelevan väkeä kaduilla. Schindlerin toimistossa hänen pöytänsä seisoo täynnä emalitavaroita olevan vitriinin edessä. Sinne on rakennettu keskitysleireistäkin osia, joissa piikkilanka-aidoissa on muuntajat sähköineen. Elokuva Schindlerin lista kuvaa hyvin tapahtumista tässä tehtaassa ja Krakovassa.
Paluu hotellille n.klo 13. Iltapäivä kului kaupungilla ja juutuimmekin yhteen hyväksi havaittuun ravintolaan syömään ja keskustelemaan elämästä yleensä ja toteamaan,kuinka lyhyt on ihmisen elämä kaikkinensa. Voisimmeko elää ymmärrystä sydämissämme.
Kaikesta julmuuden näkemisestä huolimatta Optikko Killan järjestelyt Päivi Heinon johdolla olivat onnistuneet ja kiitänkin heitä hakemalla Killan jäseneksi,jos he minut siihen hyväksyvät. Ja koko ryhmälle erityiskiitokset oikein mukavasta matkaseurasta.
KIITOS !
Sirkku Saarinen
