– Tarvittaessa potilas ohjataan tarkempiin tutkimuksiin joko yksityiselle silmälääkärille tai perusterveydenhuollon kautta julkisen puolen erikoissairaanhoitoon, kertoo optikko ja glaukoomahoitaja Anna Autio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.
Tarvittaessa potilas ohjataan tarkempiin tutkimuksiin joko yksityiselle silmälääkärille tai perusterveydenhuollon kautta julkisen puolen erikoissairaanhoitoon
Tilastollisesti normaali silmänpaine terveessä silmässä on 10–21 elohopeamillimetriä. Riski sairastua glaukoomaan kasvaa merkittävästi, jos silmänpaine nousee yli 30 elohopeamillimetrin.
Silmänpaine ei kuitenkaan ole ainut glaukooman tunnusmerkki, vaan on hyvin tavallista, että myös terveessä silmässä voi olla korkeampi paine tai toisaalta normaalipaineinen silmä voi sairastua.
Paine laskuun hyvällä hoidolla
Glaukooman diagnoosi perustuu muihinkin tekijöihin kuin silmänpaineeseen, kuten näköhermon pään, hermosäiekerroksen, näkökentän, silmänpaineen ja kammiokulman tutkimiseen. Siksi korkean silmänpaineen potilas ohjataan aina optikolta jatkotutkimuksiin silmälääkärille. Silmälääkäri aloittaa tarvittaessa lääkityksen, jonka avulla alennetaan silmänpainetta ja pyritään estämään näkövauriot. Tarpeen mukaan voidaan käyttää muitakin hoitokeinoja, kuten lasertoimenpiteitä tai glaukoomakirurgin tekemää glaukoomaleikkausta. Hoidon tarkoituksena on alentaa silmänpainetta ennen kuin sairaus on aiheuttanut pysyviä muutoksia näkökykyyn.
– Glaukoomapotilaat jättävät tutkimusten mukaan usein noudattamatta lääkkeiden käytöstä annettuja ohjeita. Siksi optikoidenkin on tärkeää kiinnittää huomiota glaukooman ohjaukseen, koska potilaiden tietoisuus taudista parantaa usein hoitomyönteisyyttä, Autio sanoo.
Optikon rooli voikin olla tärkeä taudin seurannassa. Silmänpainetta seurataan säännöllisesti ja tarvittaessa hoitosuunnitelmaa säädetään mahdollisten muutosten mukaisesti. Kontrollin voi toteuttaa myös sairaanhoitaja, silmälääkäri tai työterveyshoitaja.
Autio itse on kouluttautunut täydennyskoulutuksena glaukoomahoitajaksi. Koulutus antaa valmiudet glaukoomakuvien, näkökenttätutkimusten sekä hoito- ja seurantasuunnitelmien valmistelemiseen lääkäreille.
– Ongelmana on, että suomalaisen terveydenhuollon rakenne on pirstaloitunut ja glaukooman seurantaan käytettävät resurssit ylikuormittuneet. Eri toimijat eivät kommunikoi keskenään ja prosessit ovat usein tuotantolähtöisiä, eivät asiakaslähtöisiä, Autio pohtii.
Hänen mukaansa tarvittaisiin korkeatasoista tutkimusta resurssien käytöstä, jotta glaukooman hoidon kustannustehokkuutta voitaisiin parantaa.
– Ei ole tutkimukseen perustuvaa tietoa, mikä on glaukooman optimaalinen seurantaväli tai millä menetelmillä seurantaa tulisi tehdä.
Ikä lisää riskiä
Glaukooman esiintyvyys yli 50-vuotiailla on noin kaksi prosenttia, ja iän kasvaessa riski sairastua nousee. Suomessa tautia sairastaa noin 100 000 potilasta, joista heikkonäköisiä on arviolta 3 500 ja sokeita 1 300.
Näköongelmat lisäävät palveluiden tarvetta ja aiheuttavat yhteiskunnalle kustannuksia.
– Väestökehitykseen ja elinikäodotteeseen suhteutettuna glaukooman hoidon ja seurannan tulisikin olla entistä tehokkaampaa, Autio sanoo.
Iän lisäksi muita korkean silmänpaineen riskitekijöitä ovat muun muassa sukurasitus, likinäköisyys, mykiön hilsetystila eli eksfoliaatio, diabetes, alentunut perfuusiopaine ja näköhermonpään verenvuoto.
Hoidon kannalta lohdullista on se, että usein tauti etenee hitaasti, valtaosalla potilaista aikajänne on vuosia. Pienellä osalla tauti voi kuitenkin johtaa vakaviin vaurioihin jopa muutamassa kuukaudessa. Hyvällä hoidolla taudin kanssa kuitenkin yleensä pärjää.
– Sokeutuminen glaukooman vuoksi on nykypäivänä harvinaista, mikäli silmänpaine saadaan laskemaan ja pysymään tavoitteessa.
