Ketterä vaihtoehto sote-palveluiden järjestämiseen
Palveluseteli on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjän (kunnan tai kuntayhtymän) kuntalaiselle myöntämä maksusitoumus tietystä julkisesti rahoitetusta palvelusta. Setelin arvo voi kattaa ostetun palvelun arvon kokonaan tai osittain, jolloin asiakas maksaa omavastuuosuuden. Jos palvelu on lain mukaan asiakkaalle maksuton, omavastuuta ei ole.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä tuli voimaan vuonna 2009. Tavoitteena oli parantaa palveluiden saatavuutta ja lisätä asiakkaiden valinnanmahdollisuuksia sekä saada aikaan nykyistä monipuolisempi, tarkoituksenmukaisempi ja tehokkaampi palveluiden kokonaisuus, jossa yksityinen sektori täydentää kunnallista palvelutuotantoa.
Seteleiden kysyntä kasvaa jatkuvasti
Tällä hetkellä palvelusetelit ovat käytössä 80 prosentissa Suomen kunnista, ja esimerkiksi kaikki 30 suurinta kuntaa käyttävät palveluseteleitä. Tuotteistettuja palveluseteleitä on olemassa noin 500 erilaista. Palveluseteleitä käytetään esimerkiksi terveydenhuollon, suun terveydenhuollon, asumisen ja varhaiskasvatuksen palveluiden sekä kotiin annettavien palveluiden järjestämisessä.
Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve tulee kasvamaan entisestään. Niinpä myös sote-palvelutuotannon palveluntuottajia tarvitaan lisää. Palvelusetelit mahdollistavat sen, että kunnat voivat järjestää asukkailleen nopean pääsyn hoitoon ilman oman sote-tuotannon merkittävää lisäämistä tai raskaita kilpailutuksia.
Tutustu NÄE ry:n ja Lääkäripalveluyritykset LPY:n palvelusetelikantoihin tuoreessa esitteessämme: