Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen keskeiset lait vahvistettiin kesäkuussa 2021. Valmiin lainsäädäntökehikon avulla uudistukseen saatiin ennustettavuutta sekä selkeyttä ja sen varaan rakennetaan 21 hyvinvointialueen ja Helsingin sote-toiminta. Rakenteiden ja palveluiden lisäksi muutos mullistaa myös palveluiden rahoituslogiikan.
Vielä hetken voimassa olevan, kohta siis vanhan mallin mukaan, uudistuksen kohteena olevat julkiset palvelut on rahoitettu pääosin kuntien tai kuntayhtymän kassasta. Rahoitus on yleensä muodostunut toimenpidemaksuista ja sekä tarvittaessa lisärahoituksesta, joita osakastahot ovat tarvittaessa maksaneet.
– Jatkossa rahoitus tulee suoraan valtiolta tarvevakioituna rahoituksena hyvinvointialueille. Ja se muuttaa paljon – myös silmäterveydenhuollossa, sanoo Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Todelliset kustannukset päätöksenteon tueksi
Uudistuksen visiossa siintää ihmislähtöiset palvelukokonaisuudet sekä toimivampi perus- ja eritystason palvelujen kokonaisuus. Lisäksi pelastustoimen palvelujen pitäisi liittyä saumattomasti kokonaisuuteen. Kun tarve lähtökohtaisesti väestön ikääntyessä lisääntyy, tämä kaikki halutaan toteuttaa nykyistä kustannustehokkaammin.
– Jotta aluevaltuutetut pystyvät tekemään oikeita päätöksiä tarkoituksenmukaisesta palvelustrategiasta, täytyy pohjaksi saada esiin todelliset julkisen tuotannon kustannukset; muuten päätökset eivät ole kestäviä, Tast sanoo.
Tällä hetkellä julkisen tuotannon kustannusten laskenta ei perustu vakioituun malliin. Julkisen sektorin tuotantotapalaskenta ei useinkaan pidä sisällään niin sanottuja vyörytyseriä, kuten kiinteistö- ja ylläpitokuluja tai investointien rahoituskuluja, jotka todellisuudessa kuitenkin vaikuttavat vahvasti lopullisen palvelun kustannustasoon. Yksityisen puolen hinnoittelussa nämä erät on aina ollut pakko huomioida ja siksi julkisen ja yksityisen puolen kustannuslaskelmat eivät ole olleet vertailukelpoisia keskenään. Halvemmalta vaikuttava julkinen tuotantotapa voi todellisuudessa olla merkittävästi kalliimpi vaihtoehto.
– Hyödyntämällä yksityistä sektoria julkisen rinnalla, saataisiin molempien sektorien hyödyt palvelemaan kansalaisia. Vakioimalla kustannuslaskenta löydettäisiin juuri ne toiminnot, joissa yksityisen sektorin hyödyntäminen tuo eniten taloudellista lisäarvoa. Tällöin myös päätökset olisivat perusteltuja ja kestäviä, kommentoi Tast.
Kustannusten lisäksi päätöksiä tehdessä huomioon on otettava myös hoidon saatavuus.
– Silmäterveydenhuollon peruspalvelut ovat Suomessa rakentuneet toimivan yksityisen sektorin verkoston varaan. Julkisella sektorilla ei käytännössä ole lainkaan peruspalveluiden tuotantoa, Tast sanoo.
Palvelusetelit avuksi jononpurkuun ja hoitoonpääsyyn
Yhteistyön avaimeksi nousee monessa kohdin palveluseteli. Palvelusetelin avulla julkisen sektorin on mahdollista hyödyntää silmäterveyden yrityksiä kunkin alueen tarpeen ja tarjonnan mukaan – palvelusetelillä voidaan saavuttaa esimerkiksi vauhtia jononpurkuun, korkeampaa jatkuvaa hoitoonpääsyä ja näiden avulla myös sairauksien ennaltaehkäisyä tai oikea-aikaisempaa toteamista.
Sote-uudistuksen yhtenä keskeisenä teemana on ollut ennaltaehkäiseviin- ja perustason palveluihin panostaminen. Ongelmien varhainen tunnistaminen ja nopea hoitoonpääsy tarvittaessa ovat peruspilareita.
– Taloudellisten ja hyvin saatavien palveluiden hyödyntäminen hyvinvointialueiden palvelutuotannossa varmistaa parhaiten valtion budjetista tulevan rahan riittävyyden myös tulevaisuudessa, kiteyttää Tast.
