Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu nousevin äänenpainoin hoitoonpääsystä Suomessa. On jopa spekuloitu päättäjien ja virkamiesten oikeudellista vastuuta nykytilasta.
Julkisten palveluiden eskaloituvat jonot eivät koske vain silmätauteja; ne ovat koko terveydenhuoltojärjestelmäämme yhdistävä tekijä. Syitä tilanteeseen on varmasti monia, mutta silti syiden sijaan voimat tulee nyt keskittää ratkaisujen löytämiseen.
Ihmettelen, että meillä Suomessa hoitoonpääsyn viive esimerkiksi kaihin osalta on OECD-alueen hännänhuipulla, vaikka meillä on Pohjoismaiden tasolla eniten silmätautien erikoislääkäreitä asukasta kohdin ja koko EU-alueen osalta huippumäärä optometristejä (optometristi = rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella varustettu optikko). Hoitoonpääsylle on kyllä asetettu lainsäädännössä rajat, mutta niistä ei juuri tarvitse välittää, kun seurauksia ei käytännössä ole. Tulevien hyvinvointialueiden edeltäjät ovat alkaneet pitää hyväksyttävänä tilannetta, joissa jono on vain sen verran lakisääteisestä maksimiajasta jäljessä, että sen kanssa ”voidaan elää”. Jotain on pahasti hämärtynyt, sillä lainsäädännössä määritellyn maksimiajan pitäisi olla maksimin yläraja myös käytännössä.
Ihmettelen myös järjestelmämme esihistoriallista toimintaa ja kyvyttömyyttä uudistua; epäilemättä niin silmäterveydenhuollossa kuin muuallakin. Ruotsalainen, kaihista kärsivä potilas voidaan mainiosti lähettää nykyisin optikkoliikkeen optometristivastaanotolta ruotsalaisen maakunnan järjestämään kaihileikkaukseen, mutta Suomessa tämä ei onnistu.
Edelleen vahvasti mediakeskustelussa oleva 0,7-hoitajamitoituskeskustelu näyttää miten käy, kun tulevaisuuden haasteita yritetään ratkaista menneisyyden keinoin. Sen sijaan, että Suomessa nyt innokkaasti otettaisiin käyttöön uutta terveysteknologiaa hoivan tueksi ja käytännössä saatavissa olevan henkilöresurssin riittävyyttä turvaamaan, meillä suljetaan kokonaisia yksikköjä, kun hoitajamitoitusta ei pystytä mitenkään täyttämään.
Surullista todellisuudessamme on, että meillä olisi kaikki avaimet ratkaista hoitoon- ja hoivaanpääsy. Väestöön suhteutettuna meillä on pääsääntöisesti vähintäänkin riittävästi tekijöitä. Pitäisi vähitellen uskaltaa tunnustaa julkisten sote-palveluiden tuotannon ongelmakohdat, päästä ylös ideologisista julkinen-yksityinen- ja professiopohjaisista poteroista sekä ottaa terveysteknologia ja sen osaltaan mahdollistamat tehtävänsiirrot täysimääräisesti käyttöön.
Tästä voisi syntyä jotain uutta, vaikkapa hoitoonpääsyn ihme.
Panu Tast,
toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
