Monet muutospaineet lisääntyivät COVID-pandemian aikana, kun opimme kaikki elämään ja työskentelemään uudella tavalla. Vaikka paljon on palannut entiselleen, monet muutokset ovat jääneet pysyviksi tai muutos jatkuu.
Optometria ei ole immuuni näille muutoksille ja kuten moni muukin yhteiskunnan osa-alue, se saattaa hyötyä niistä. Hyödyn saavuttamiseksi meidän täytyy kuitenkin tunnistaa ja ymmärtää trendit, pohtia mitä tapahtuu viiden vuoden kuluttua, olemmeko kouluttamassa ihmisiä oikeisiin asioihin, ja millaista tukea näkemisen ja silmäterveyden ammattilaiset tarvitsevat valmistautuakseen ja sopeutuakseen muuttuvaan maailmaan.
Ensimmäinen huomioitava asia on, että teknologia on tullut jäädäkseen. Siksi optikkojen ja optometristien on omaksuttava sen käyttö. Teknologia tulee avustamaan tulevaisuuden palveluiden tarjoamisessa; jos sitä käytetään hyvin, se vapauttaa ammattilaisten aikaa asiakastyöhön. Kohtaamme jo nyt asiakkaiden uusia odotuksia, jotka edellyttävät meiltä uusia ja erilaisia tapoja tuottaa palveluita. Asiakkaamme arvostavat yhä enemmän silmäterveysteknologiaa ja odottavat sen olevan käytössä, erityisesti nuoremmat asiakkaat, tulevaisuuden asiakkaat.
Nuorilla asiakkailla, heidän saapuessa tutkimukseen tai myymälään, on usein jo etukäteen ollut pääsy tilanteeseensa liittyvään tietoon, ja heillä on usein optikkoliikkeeseen saapuessaan jo ennakkokäsitys siitä mitä he tarvitsevat. Näkemisen ja silmäterveyden ammattilaisten tulee samalla sekä vastata heidän ennakkokäsitykseensä, että tarvittaessa ohjata asiakkaita lempeästi sopivampien tutkimusten ja tuotteiden pariin. Edellisessä onnistuakseen näkemisen ammattilaisilla on oltava riittävästi tietoa ja asiantuntemusta käytettävissä olevan teknologian asianmukaisesta hyödyntämisestä, sekä taitoa sekä informoida tarvittaessa asiakkaita tarjolla olevan teknologian mahdollisuuksista.
Miten optikkoliikkeen pitäisi sitten vastata muutokseen? Mikäli liikkeellä ei vielä ole sellaista, sen täytyy ensiksikin todennäköisesti perustaa interaktiivinen verkkosivusto, josta asiakkaat voivat saada luotettavaa tietoa heidän tarjoamistaan tuotteista ja palveluista. On tärkeää, että optikkoliikkeitä ei nähdä vain paikkana, jossa ostetaan silmälasit. Ne ovat myös paikkoja, jotka tarjoavat sekä ennaltaehkäisevää näönhuoltoa että tarvittaessa silmäterveyspalveluja. Liikkeiden myös täytyy erottautua entistä paremmin kilpailijoista esimerkiksi erikoistumalla tiettyihin tuotteisiin tai palveluihin. Toiminta-alueen väestön demografia ja maantiede auttavat liikettä määrittämään, mitä pitäisi olla tarjolla.
Asiakaskunnan rakentamisessa ja ylläpitämisessä tuotebrändeillä saattaa olla vähemmän merkitystä asiakkaille kuin heidän saamallaan palvelulla. Siksi jatkossa palveluiden täytyy olla yhä enemmän personoituja. Koko tiimin jokaisen yksittäisen liikkeen sisällä täytyy olla mukana jakamassa yhteiset käytännöt ja tavoitteet. Hyvin palvellut asiakkaat, jotka ovat tyytyväisiä, ovat myös uskollisia.
Vaikka teknologian ymmärtäminen ja hyvät liiketoimintataidot tulevat olemaan yhä tärkeämpiä, näönhuollon ammattilaisten tulevaisuuden tärkeimmät taidot ovat niitä, joita he ovat aina alalla tarvinneet: kommunikaatio- ja empatiataidot. Teknologia voi helpottaa silmäsairauden- tai sopivan näkemisen ratkaisun löytämistä, mutta silti viime kädessä vain näönhuollon ammattilainen pystyy auttamaan asiakasta ymmärtämään, mitä se heille tarkoittaa ja millaisia vaihtoehtoja heillä on. Teknologia voi parhaimmillaan tukea asiakaskommunikaatiota, mutta se ei korvaa inhimillistä vuorovaikutusta eikä empatiaa.
Tiivistetysti: Uuden teknologian käyttö tulisi omaksua ja käyttää sitä apuna. Big datan käyttö voi auttaa meitä muodostamaan näkemyksen siitä, mitä teemme hyvin ja mitä voimme tehdä paremmin. Erikoistuminen ja erottautuminen ovat epäilemättä menestyksen avaimia tulevaisuudessa, kuten myös moniammatillinen yhteistyö. Mutta loppuen lopuksi palvelua tuottavat ihmiset ovat ne, joihin asiakkaat viime kädessä sitoutuvat. Siksi inhimillinen elementti on niin olennainen.
Euroopan optometrian ja optiikan neuvosto (ECOO) ajaa optometristien ja optikoiden etuja Euroopassa. ECOO:n jäseniä ovat 22 maan ammatilliset- ja toimialajärjestöt, jotka yhteensä edustavat yli 150 000 optometristia ja optikkoa. ECOO pyrkii edistämään hyvää silmäterveyttä yli rajojen ja yhtenäistämään optometrian ja optiikan kliinisiä ja koulutuksellisia eurooppalaisia standardeja.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran täällä.