
Optikkopalveluille on Oulussa niin suuri kysyntä, että Synsam avaa kaupungin keskustaan toisen liikkeen. Keskeiselle paikalle kauppakeskus Valkeaan 9. toukokuuta avautuva myymälä on optikkoketjun neljäs Oulun seudulla. Samalla se on vahvassa kasvussa olevan optikkoketjun 70. myymälä Suomessa.
Valkeaan avattava Synsam palvelee erityisesti keskustassa ja sen lähettyvillä asuvia, joiden on kätevä kävellen tulla Valkeaan. Tosin myymälään odotetaan asiakkaita eri puolilta Oulua. Sijainti on erinomainen myös yrityssopimusasiakkaille, jotka työskentelevät Oulun keskustassa. Heidän on helppo työpäivän ohessa hoitaa silmälasi- ja optikkotarpeet kuntoon.
– Valkea on Oulun keskustan vilkkain paikka ja ihmisiä kulkee siitä koko ajan. Myymälä sijaitsee kauppakeskuksessa hyvällä paikalla, joten sinne on helppo tulla, Synsam Valkean liikevastaava Riitta Jauhola-Marjomäki toteaa.
Valkean henkilökunta tekee tiivistä yhteistyötä niin kivenheiton päässä sijaitsevan Pekurin myymälän kuin muidenkin Oulun alueen Synsam-liikkeiden kanssa.
– Asiakkaat olivat jo olleet huolissaan, että lopetetaanko Pekurin myymälä. Huoli pois, Pekurin Synsam säilyy ja avaamme keskustaan toisen myymälän. Näin voimme vastata kysyntään ja palvella asiakkaitamme vielä paremmin. Kahdessa myymälässä voimme tarjota aiempaa enemmän näöntarkastusaikoja ja palvella asiakkaita paremmin, Jauhola-Marjomäki sanoo.
Silmälasien vuokraus suosittu tapa hankkia silmälasit
Valkean myymälään tulee laaja, noin 2000 kehyksen, valikoima, josta löytyy silmälasikehysten lisäksi aurinko- ja urheilulaseja erilaisiin tarpeisiin niin vahvuuksilla kuin ilmankin. Kehyksiä löytyy aikuisille ja lapsille. Myös suosittu Synsam Lifestyle™ -palvelu on saatavilla Valkeassa. Palvelu mahdollistaa uusien kehysten ja linssien vaihdon vuosittain kuukausimaksua vastaan.
– Lifestyle on meillä suosituin tapa hankkia lasit, sillä se on hyvin joustava keino huolehtia näkemistarpeista. Se palvelee asiakkaitamme parhaiten, sillä se kattaa kehyksien ja linssien vaihdon lisäksi tarvittaessa tutkimukset ja piilolinssit. Sopimuksen sisältö räätälöidään jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin, Jauhola-Marjomäki sanoo.
Lifestyle sopii vaihtelunhaluisten lisäksi erityisesti sellaisille, joiden näkö muuttuu nopeassa tahdissa. Esimerkiksi ikäihmisillä voi näkö muuttua lyhyessäkin ajassa kaihin ja muiden silmissä tapahtuvien muutosten vuoksi. Jauhola-Marjomäki muistuttaa, että palveluun voidaan yhdistää myös yritysasiakkuudet.
Valikoimaan kuuluu second hand -kehyksiä, joista vastuullisesta silmälasien hankinnasta kiinnostunut löytää sopivat silmälasit. Mallisto koostuu myymälöihin vuosivaihdoissa tulleista Lifestyle-kehyksistä, jotka on tarkistettu ja huollettu.
– Otamme myymälässä vastaan käytettyjä kehyksiä. Niitä ei kannata jättää laatikkoon pyörimää, vaan kierrättää uudelleen käytettäviksi, Jauhola-Marjomäki toteaa.
Näöntarkastusten ja tyylikkäiden kehysten lisäksi luvassa tyylipäiviä
Liikevastaava Riitta Jauhola-Marjomäki on kohtalaisen tuore synsamilainen, sillä hän siirtyi ketjun palvelukseen viime syksynä. Optometristiksi opiskellut Jauhola-Marjomäki luotsaa Valkean myymälää lähes 20 vuoden optisen alan kokemuksellaan.
– Olen alkujaan Torniosta, mutta 25 Oulussa asutun vuoden jälkeen tunnen itseni oululaiseksi. Parasta tässä työssä on asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa työskentely. Oulussa optisella alalla on kilpailua, mutta hurmaamme tiimin kanssa yhdessä asiakkaat rennolla meiningillä. Meille kaikki ovat tervetulleita, Jauhola-Marjomäki lupaa.
Heti avajaispäivästä alkaen Valkeassa pääsee optikon näöntarkastukseen, mutta tulevaisuudessa myymälässä pääsee myös silmälääkärin vastaanotolle. Silmälääkäripalvelut toteutetaan yhteistyössä Mehiläisen kanssa. Myymälään on luvassa tyylipäiviä, joissa tyyliasiantuntija auttaa itselle parhaiten sopivien kehysten valinnassa.
Synsam Valkea -myymälän avajaisia vietetään perjantaina 9. toukokuuta kello 10 alkaen. Median edustajat ovat tervetulleita paikan päälle tutustumaan tuoreimpiin silmälasitrendeihin sekä myymälään. Paikan päällä on liikevastaava Riitta Jauhola-Marjomäki sekä Synsam Suomen toimitusjohtaja Vesa Mars.
Lisätietoja
liikevastaava Riitta Jauhola-Marjamäki, p. 0400 965 071, riitta.jauhola-marjomaki@synsam.fi
viestintä Kristiina Koivu-Grenner, p. 040 820 7806, kristiina.koivu-grenner@synsam.fi
Synsam Valkea -myymälä, p. 010 237 2126, valkea@synsam.fi