Instrumentariumin data: Suomalaisten ikänäön oireet aikaistuneet vuosilla – ”Kolmi-nelikymppiset ostavat monitehoja kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten”

Instumentarium

Instrumentarium tutki optikkoliikkeidensä asiakasdataa kymmenen vuoden ajalta. Se paljasti hätkähdyttävän muutoksen: 30–39-vuotiaat hankkivat moniteholaseja yli kolminkertaisen määrän (203 %:n kasvu) kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.

Jos ensimmäiset moniteholasit hankittiin aiemmin tyypillisesti neljänkympin jälkeen, nykyään ne löytyvät entistä useammalta 30–40-vuotiaista. Instrun pitkän aikavälin asiakasdataa tutkinut optometristi Ritva Kahlos on yllättynyt, kuinka nopeaa muutos on ollut.

”Ikänäkö eli lähinäön heikkeneminen alkaa haitata ihmisten elämää entistä aiemmin. Siksi yhä nuoremmat hakevat apua optikolta nähdäkseen paremmin. Käytännössä he hankkivat silloin joko moniteholasit, lukulasit tai monitehoiset piilolinssit.”

Ikänäkö tarkoittaa silmän mykiön luonnollista vanhenemista, joka heikentää silmän kykyä tarkentaa lähelle.

Lähinäöstä on tullut meille elintärkeä

Onko suomalaisten näkökyky siis merkittävästi heikentynyt kymmenessä vuodessa? Ei, ikänäkö ei kehity entistä aiemmin, sanoo Kahlos.

“Ikänäkö on osa ihmisen normaalia ikääntymistä. Sen kehittymiseen ei voi itse vaikuttaa esimerkiksi ravinnolla tai elintavoilla. Sen sijaan syy on siinä, että ikänäkö tuo haasteita ihmisten arkeen entistä aiemmin, koska arki pyörii nykyään 20–60 senttimetrin päästä katsottavilta ruuduilta.”

Oireet siis alkavat haitata elämää entistä nuoremmalla iällä erityisesti, jos viettää paljon aikaa näyttöjen parissa.

”Esimerkiksi älypuhelimista, joista täytyy tihrustaa erittäin pientä tekstiä, on tullut arjen välttämätön väline. Myös töitä tehdään yhä useammin läppärillä, jonka näppäimistö ja pieni ruutu pakottavat lähelle.”

Kahlos uskoo, että monitehojen ostajien nuorentuminen hidastuu ja pysähtyy. Merkittävä toimintaympäristön murros on tapahtunut, eikä muita suuria ympäristötekijöiden muutoksia ole näköpiirissä.

Silmälasit voivat olla identiteettikriisi

Optikkoliikkeiden nuorentunut asiakaskunta vaikuttaa myös siihen, millaisia pohdintoja asiantuntijat kohtaavat myymälöissä. Tyypillinen kysymys kuuluu, laiskistuvatko silmät silmälasien käytön seurauksena.

”Silmät eivät muutu lasien käytön myötä. Ihminen vain yksinkertaisesti tottuu vaivattomampaan näkemiseen. Kun lasit syystä tai toisesta jättää hetkeksi pois, silmiä rasittava pinnistely tuntuu epämiellyttävältä.”

Lukulaseja käyttää tyypillisesti ihminen, joka näkee hyvin kauas ja on valmis ottamaan lasit esiin aina tarvittaessa. Monitehot sopivat ihmiselle, joka tarvitsee apua myös kauas näkemiseen tai joka ei halua välillä riisua laseja. Piilolinssit ovat ratkaisu heille, jotka vierastavat pokia tai kokevat, että silmälasit ovat tiellä työssä tai vapaa-ajalla.

Moni liittää etenkin moniteholaseihin turhia ennakkoluuloja, kuten sen, että niihin on vaikea tottua. Kahloksen mukaan nykyaikaisiin moniteholinsseihin tottuminen on yleensä erittäin helppoa, sillä nyt linssejä valmistaessa pystytään huomioimaan yksilölliset ominaisuudet, kuten silmien etäisyys, syvyys ja mahdollinen eriparisuus.

”Moni pitkittää suotta lasien hankkimista, koska ensimmäiset lasit saattavat tuntua identiteettikriisiltä. Optikolta saatetaan kysyä haikeana, nytkö minä sitten olen keski-ikäinen. Tyylikkäät pokat ja parantunut elämänlaatu ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kuin arjessa sinnittely.”

Mistä tunnistaa, että ikänäkö häiritsee elämää?

Optometristi Ritva Kahlos kertoo selvimmät merkit.

1.Huono lähinäkö alkaa haitata arjen askareita.
”Konkreettisin merkki on se, että näkö alkaa haitata arkea ja ihminen kehittää vippaskonsteja selviytyäkseen. Yksi usein kuulemani kikka on ravintolamenun tai tuoteselosteen kuvaaminen kännykällä ja kuvan zoomaaminen, jotta pienen tekstin näkisi paremmin.”

2.Silmiä alkaa siristellä ja kulmia kurtistella.
”Siristely ja kurtistelu kertovat siitä, että ihminen joutuu tsemppaamaan silmillään paljon nähdäkseen. Näkemisen pitäisi kuitenkin olla vaivattomampaa, ja pitkään tsempanneet ihmiset kokevat usein suurta helpotusta saadessaan lasit.”

3.Silmät väsyvät helposti.
”Silmien väsyminen voi johtua monista asioista. Silloin kannattaa tulla optikkoliikkeeseen. Ammattilainen löytää syyn ja suosittelee tarvittaessa sopivien silmälasien hankkimista.”

4.Asiat pitää viedä kauemmas, jotta ne tarkentuvat.
”Tätä tapahtuu esimerkiksi vanhemmilla, joiden lapset haluavat näyttää kännykältä jotain. Jos ruutu tai jokin muu lähelle tuotu asia ei tarkennu, kyse on erittäin todennäköisesti ikänäöstä, johon kannattaa hankkia apua optikkoliikkeestä.”