Hoitojonot kasvavat hitaasti mutta varmasti, vaikka jononpurkua on yritetty. Jonoissa on jo Tampereen ja Savonlinnan verran väkeä. Silmätaudeissa yli 30 000 odottaa – eikä kyse ole hetkellisestä ruuhkasta tai Covidin jälkimainingeista. Tämä on krooninen ongelma, joka alkoi jo 15 vuotta sitten. Syynä: väestön ikääntyminen ja järjestelmän kyvyttömyys vastata kasvavaan tarpeeseen.
Kaihileikkausta odottaa 13 000 ihmistä. Tuhannet ovat odottaneet hoidon tarpeen arviointia tai hoitoonpääsyä laittoman pitkään – yli 90 tai 180 vuorokautta. Samaan aikaan yksityisellä puolella vapaita silmälääkäriaikoja löytyy viikoissa, optometristeille jopa päivittäin. Vastaava tilanne on monella muullakin erikoisalalla, osin myös perustasolla.
Ilmiö ei ole uusi. Olen Hoiva & Terveys -blogissa jo aiemmin todennut, että sote-sektorin resurssit eivät kohtaa tarpeita. Mutta voisiko ratkaisu löytyä siitä, että ajattelisimme osin uusiksi koko järjestelmän, nyt lähinnä portinvartijuuteen keskittyneen logiikan?
Mitä jos hyvinvointialueet keskittyisivät nykyistä enemmän, järjestämislain mahdollistamalla tavalla, palveluiden järjestämiseen – ei niiden tuottamiseen? Palvelusetelit, markkinahintatiedustelut ja rekisteröitymismenettelyt voisivat tuoda joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Ne loisivat myös monipuolisen tuottajaekosysteemin – toisin kuin nykyiset ulkoistukset ja allianssimallit, jotka usein lukitsevat rakenteet alueella määräajaksi tai ikuisesti (allianssi).
Entä jos yksityisen sektorin muutkin terveydenhuollon ammattilaiset, kuin vain lääkäri, voisivat arvioida hoidon tarvetta ja tehdä tarvittaessa lähetteitä julkiselle puolelle? Ruotsissa ja Norjassa tämä toimii – ja toimii jopa ruotsalaiselle potilaalle suomalaisen optikon vastaanotolla Suomessa. Miksei siis suomalaiselle?
Voisiko rajattua lääkkeenmääräämisoikeutta laajentaa muiden maiden mallien mukaisesti koskemaan myös yksityistä sektoria ja uusia ammattiryhmiä? Keventäisikö se julkisen puolen kuormaa yksinkertaisissa, suurivolyymisissa perustason palvelukäynneissä?
Terveysteknologiaa voisi varmasti hyödyntää paljon nykyistä laajemmin – ei vain laitteina, vaan myös tekoälypohjaisena diagnostiikkana. Se ei ole enää tulevaisuutta, vaan Suomen rajojen ulkopuolella jo tätä päivää.
Tavoitteeni ei ole yksityistää – vaan järkevöittää. Uskon, että ottamalla nämä muualla jo toimiviksi osoittautuneet keinot käyttöön, tuloksena voisi olla lyhyemmät jonot, nopeampi hoitoonpääsy ja mielekkäämpi työ ammattilaisille. Ehkä jopa parempi veto- ja pitovoima koko alalle.
Ajatellaanko uusiksi – vai odotetaanko edelleen?
Panu Tast
toimitusjohtaja
Näkeminen ja silmäterveys Näe ry
Blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Hoiva&Terveys-blogissa 5.11.2025.
