Oletko yksi miljoonista suomalaisista, jotka kärsivät kuivista silmistä? Saatat hoitaa silmiäsi väärillä hoitokeinoilla – tai jopa pahentaa oireitasi. Peräti 60 %:lla Instrumentariumin Kuivasilmäklinikan asiakkaista löytyy talipunkin liikakasvua. “Onneksi punkit voi nujertaa yksinkertaisilla keinoilla”, kertoo Instrumentariumin optometristi Aija Hirsimäki.
Moni kuivasilmäinen kärsii epämiellyttävästä salamatkustajasta, josta harva on kuullut. Kun optometristi Aija Hirsimäki löytää mikroskoopilla asiakkaansa silmistä talipunkkien liikakasvua, hän alkaa heti miettiä, miten kertoisi asiasta hienovaraisesti.
“Tieto on monelle shokki, ja joidenkin on vaikea uskoa koko asiaa.”
“Rauhoittelen kertomalla, että nämä punkit kuuluvat jokaisen ihmisen iholle luonnostaan. Ne ovat yleensä vaarattomia, mutta joskus niiden kanta pääsee villiintymään. Onneksi punkit voi nujertaa yksinkertaisilla keinoilla.”

Mikä ihmeen talipunkki?
Talipunkki eli demodex on mikroskooppisen pieni eläin, joka viihtyy silmäluomissa sekä ripsien ja ihon karvatupeissa. Punkki syö talia ja ihosoluja. Sitä ei voi nähdä paljaalla silmällä.
Punkkiongelmaisen silmäluomissa saattaa asustaa satoja talipunkkeja. Villiintynyt punkkikanta aiheuttaa monia ongelmia, kuten tukkii kyyneleeseen öljyä erittäviä rauhasia, tulehduttaa luomia ja ärsyttää silmiä. Nämä johtavat usein silmien kuivumiseen.
“Öisin talipunkit vaeltavat ihmisen kasvoilla. Kun punkki kuolee noin neljän viikon iässä, se ikään kuin räjähtää silmäluomeen ja levittää haitallisia bakteereja”, Hirsimäki kertoo.
Riskiryhmään kuuluvat muun muassa ruusufinnistä kärsivät, ikäihmiset, pitkäaikaissairaat, immuunipuolustukseltaan heikentyneet ja kosmetiikan suurkuluttajat. Liikakasvu on yhtä yleistä miehille ja naisille. Punkit voivat villiintyä myös nuorilla, jos laiminlyö luomien ja kasvojen hygieniaa.
“Naisilla tyypillinen virhe on puolitiehen jäävä meikkien ja ripsienpidennysten puhdistaminen. Miehet taas saattavat unohtaa, että silmien alue pitää ylipäätään pestä joka päivä.”

Punkkien liikakasvusta voi päästä eroon
Viheliäiseen vaivaan on onneksi hyviä hoitokeinoja. Kuivasilmäklinikoilla tehdään IPL-valoimpulssihoitoa, jonka valo ja lämpö tappavat punkkeja välittömästi. Kotona vaivaa voi hoitaa teepuuöljyä sisältävillä puhdistusliinoilla, joita saa kuivasilmäklinikoilta ja apteekeista. Myös TFOS:n (kansainvälinen moniammatillinen tutkimusverkosto) Dews III –raportin* mukaan tehokkain ja ensisijainen hoito talipunkkeihin on silmäluomille tarkoitetut teepuuöljyliinat.
“Ihmiset ovat erittäin motivoituneita hoitamaan tätä vaivaa. Osalla hoito alkaa purra jo päivissä, mutta kuuria on hyvä jatkaa 4–6 viikkoa optikon tai silmälääkärin ohjeen mukaan. Kokonaan punkeista ei tarvitse päästä eroon”, Hirsimäki kertoo.
“Haluan korostaa, että teepuuöljy on silmälle toksinen aine. Mitä tahansa teepuuöljyä ei saa lähteä käyttämään omin päin. Ensin ammattilaisen pitää varmistaa, että kyse on talipunkin liikakasvusta. Sen jälkeen on tärkeää käyttää vain luomille tarkoitettua tuotetta ammattilaisen ohjeistuksen mukaisesti.”

Väärät hoitokeinot voivat villitä punkkeja
Kuivasilmäklinikoille saapuu monia oireisiinsa tuskastuneita ihmisiä, joiden aiemmat hoitokeinot eivät ole tuoneet tuloksia. Jos juurisyy on punkit, osa tutuista hoidoista voi jopa pahentaa tilannetta.
“Kostutustipat voivat helpottaa oireita, mutta niillä ei pääse punkeista eroon. Pitkäaikainen kortisonihoito voi jopa lisätä punkkiongelmaa. Antibiootit vähentävät punkkien aiheuttamaa bakteerikuormaa ja tulehdusta, mutta ne eivät vähennä punkkeja. Pidemmän päälle antibioottien heikentämä vastustuskyky voi olla punkkien etu.”
Instrumentariumin kyselyn (2/2025)** mukaan 60 % suomalaisista aikuisista kärsii jonkinasteisesta kuivasilmäisyydestä. Jos kuivasilmäisiä on Suomessa miljoonia, myös punkeista tietämättään kärsiviä täytyy olla paljon. Kansainväliset tutkimukset*** talipunkkien yleisyydestä kuivasilmäisillä ovat linjassa Instrumentariumin kuivasilmäklinikoiden löydösten kanssa.
“Uskallan väittää, että meillä Suomessa on kymmeniä tuhansia talipunkeista kärsiviä. He voisivat saada oikealla hoidolla parannuskeinon kuiviin silmiinsä tai vähintään helpotusta oireisiinsa.”
“Moni ajattelee, että kuivasilmäisyys on kohtalo, josta on kärsittävä loppuelämä. Paasaan päivittäin siitä, että kuivasilmäisyydestä voi päästä eroon, jos syy löydetään ajoissa ja hoito on oikeanlaista. Talipunkit ovat tästä hyvä esimerkki.”
_____
VINKIT: Miten pidät hyvää huolta silmiesi hygieniasta?
Instrumentariumin optometristi Aija Hirsimäki antaa kuusi neuvoa, joilla talipunkit pysyvät kurissa.
1. Vältä paksuja kasvovoiteita ja -öljyjä.
“Monen ihonhoitorutiini sisältää paksuja voiteita ja öljyjä. Eri tuotteita saatetaan myös levittää päällekkäin. Kun iholle ja luomille kerääntyy liikaa rasvapitoisia tuotteita, punkit saavat juhla-aterian. Käytä hyvin imeytyviä tuotteita, pidä järki tuotteiden määrässä.”
2. Pese ripsienpidennysten tyvet huolella.
“Ripsienpidennysten tyvet, joita ei malteta pestä kunnolla, ovat talipunkkien unelmakohde. Siellä on paljon talia syömiseen ja kannan kasvamiseen. Jos käytät ripsienpidennyksiä, tiedosta kuuluvasi riskiryhmään. Tuplatarkista peilillä, että ripsien tyvet ovat puhtaat.”
3. Mies, pese silmien alue joka päivä.
“Moni mies ei edes tunnista hygieniarutiineissaan sellaista asiaa kuin silmien alueen pesu. Nopea rutiini suihkussa riittää useimmille miehistä. Pese ripsien juuret puhtailla käsillä ja vedellä tai niiden pesuun tarkoitetuilla tuotteilla.”
4. Älä rutista silmiäsi kiinni, kun peset ne.
“Jos luomet puristaa tiukasti kiinni, ripsentyvet eivät puhdistu. Tulos on sama kuin jos pesisit hampaita suu kiinni. Pidä siis silmäsi rennosti kiinni, kun puhdistat niitä.”
5. Puhdista silmän alueen meikit kunnon aineilla.
“Osa meikkiä käyttävistä ihmisistä pesee meikit huolimattomasti tai tehottomilla aineilla. Jos tätä jatkuu kauan, punkkikanta voi päästä villiintymään. Puhdista silmäluomien alue silmäluomille tarkoitetuilla puhdistustuotteilla, joissa ei ole säilöntäaineita.”
6. Pidä huoli vastustuskyvystäsi.
“Talipunkki iskee silloin, kun ihmisen immuniteetti on heikentynyt. Nuku riittävästi, syö monipuolisesti, liiku ja pyri pitämään stressi kurissa.”
_____
DATA:
Instrumentariumin kuivasilmäklinikan yleisimmät löydökset 2024–2025.
- Meibomin rauhasten toimintahäiriö, 80 %
- Talipunkin liikakasvu, 60 %
- Luomenreunan tulehdus, 50 %
- Silmän ruusufinni, 35 %
- Kyynelnesteen vähyys, 20 %
Talipunkin liikakasvu voi olla juurisyy kohdille 1, 3 ja 4.
VIITTAUKSET:
* https://www.sciencedirect.com/special-issue/10PHL822N4T
** www.epressi.com/tiedotteet/terveys/instrumentariumin-tutkimuksen-mukaan-jo-67-nuorista-aikuisista-karsii-kuivista-silmista-todella-huolestuttavaa-etta-18-24-vuotiaat-oireilevat-yhta-paljon-kuin-ikaihmiset.html
*** https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28316194/
*** https://www.nature.com/articles/s41598-024-73215-z
*** https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC4219223/
*** https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC10351901/
Kansainvälisten tutkimusten (***) mukaan 51–86 %:lla meibomin rauhasten toimintahäiriöstä kärsivistä potilaista löytyy talipunkin liikakasvua.
_____
Lisätietoa:
Elena Pallaskivi
Viestintäpäällikkö
Instru Optiikka Oy
040 7771445
viestinta@instru.fi


