Keskustelu apteekkien sääntelystä on viime kuukausina saanut uutta vauhtia – eikä syyttä. Nykyinen malli on rakennettu aikaan, jolloin toimintaympäristö oli toisenlainen. Jos sääntelyä ei päivitetä, järjestelmän kalleus nakertaa sekä julkista taloutta että lääkkeiden käyttäjien kukkaroa.
Suomessa apteekin voi omistaa vain proviisori. Rajoitusta on perusteltu lääketurvallisuudella ja lääkkeiden saatavuudella. Kysymys kuuluu: onko omistusrajoitus enää paras tai ainoa tapa varmistaa nämä tavoitteet? Muussa terveydenhuollossa – lääkäriasemilla, optikkoketjuissa, lääketukuissa – asiantuntemus ei riipu omistuspohjasta. Osaamisvaatimukset ja valvonta takaavat laadun. Miksi apteekkitoiminta olisi tästä poikkeus?
Terveyspalvelut ovat muuttuneet. Verkkokauppa kasvaa, palvelupisteitä syntyy uusiin yhteyksiin ja ketjumaiset toimintamallit ovat arkipäivää. Apteekkiala on kuitenkin sidottu rakenteeseen, joka ei vastaa tämän päivän palvelurakennetta eikä kuluttajien odotuksia.
On myönteistä, että STM näkee apteekkien roolin vahvistuvan osana terveydenhuoltoa. Samalla on kuitenkin huolehdittava kilpailuneutraliteetista – ja tällä hetkellä se ei toteudu. Apteekeilla on sääntelyyn perustuva erityisasema, joka antaa niille mahdollisuuksia tarjota tuotteita ja palveluja tavalla, joka ei ole muille terveydenhuollon toimijoille yhtä joustavaa. Kyse ei ole paremmasta tehokkuudesta tai innovaatioista, vaan rakenteellisesta etulyöntiasemasta.
Kilpailuneutraliteetti ei ole ideologinen iskulause. Se on toimivan ja kohtuuhintaisen järjestelmän perusedellytys. Omistusrajoituksia voidaan keventää ilman, että turvallisuus vaarantuu. Luvanvaraisuus, osaamisvaatimukset ja valvonta voidaan säilyttää tiukkoina, vaikka omistuspohjaa avattaisiin. Tällöin kaikki terveydenhuollon toimijat – apteekit ja muut palveluntuottajat – kilpailisivat samoilla ehdoilla. Ratkaisevaa olisi laatu, tehokkuus ja palvelu, ei sääntelyn tuoma erityisasema.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on toistuvasti todennut nykyjärjestelmän olevan kallis ja tehoton. Samansuuntaisia arvioita ovat esittäneet myös kaupan ja optisen alan toimijat. Kyse ei siis ole yksittäisen toimialan näkemyksestä, vaan laajemmasta huolesta: järjestelmä ei enää vastaa nykyistä toimintaympäristöä.
Jos tavoitteena on vahva ja toimiva terveydenhuolto, sääntelyn on palveltava potilasta – ei historiallista rakennetta. Turvallisuus voidaan turvata ilman omistuksen rajaamista. Mutta kilpailuneutraliteetti ei toteudu ilman, että erityisasemia uskalletaan arvioida uudelleen.
Kirjoittaja Tuula Loikkanen on Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja
