Kilpaurheilija ei luovuta

Jääkiekkoa tosissaan treenaava 11-vuotias Axel Törmänen opetteli piilolinssien käyttöä yhtä sitkeästi kuin maaliin laukomista. Harjoitus kannatti, sillä nyt linssit kulkevat kätevästi mukana myös kisamatkoilla, eikä äidin tarvitse huolehtia kuin että varastot ovat täynnä.

Äidin idea

Voimakkaat miinuslasit ovat kuuluneet Axelin elämään jo 4-vuotiaasta asti. Paksut metallisankaiset lasit eivät koskaan tuntuneet Axelista mukavilta, varsinkin kun elämään alkoi kuulua säännöllistä urheilua. Aktiivisen jääkiekkoharrastuksen lisäksi Axel ui ja laskettelee. Vauhdikkaissa lajeissa silmälaseista alkoi koitua ongelmia ja vaaratilanteiden uhkia.

– Lasit tippuivat ja jääkiekossa huurustuivat ja peittivät näkyvyyden. Hajoavat lasit alkoivat tulla myös kalliiksi, Axelin äiti Pia Törmänen kertoo.

Silmälasit olivat kypärän visiirin takia hankalat, eikä lasien takaa tahtonut nähdä kaikkiin suuntiin tarkasti. Tämä oli Törmäsen mukaan myös sosiaalinen ongelma. Nuoren on helpompi ottaa kontaktia kavereihin ja valmentajaan, kun välissä ei ole laseja. Vauhdikkaissa lajeissa kommunikoidaan usein pelkillä silmillä.

Pia-äiti oli se, joka ehdotti linssejä ensimmäisenä.

– Ajattelin, että niistä olisi paljon apua treeneissä ja kavereiden kanssa. Axel oli samaa mieltä ja on ollut alusta asti motivoitunut käyttäjä, Törmänen kehuu.

Hänestä linsseissä ei ollut mitään huolestuttavaa. Hän tiedosti, että vanhemman pitäisi olla mukana auttamassa ja huolehtimassa, mutta ei nähnyt niissä ongelmaa, vaikka Axel olikin nuori.

– Enemmän näin ongelmatilanteita silmälasien yhdistämisestä vauhdikkaisiin lajeihin. Iässä ei ollut rajoitteita, ja silmät tarkastettiin huolellisesti ensin silmälääkärillä, Törmänen kertoo.

Oikean optikon löytäminen tärkeää

Jääkiekko motivoi Axelia piilolinssien käyttöön, mutta apua kaivattiin myös optikolta. Lapsen piilolinssikäytön opetukseen oli Törmäsen mukaan hieman hankala löytää apuja. Lapsi tarvitsee enemmän konkreettisia neuvoja kuin aikuinen. Hyvä istuma-asento, oikea pään ja käden kulma ja linssien hoitaminen on selitettävä lapselle huolellisesti, mikä vaatii optikolta kärsivällisyyttä ja pelisilmää. Lisäksi Axelin hajataitto tuotti ongelmia.

Optikko Annamari Immosen opetuksen jälkeen Axel oppi vähitellen piilolinssikäytön salat.

– Opit ja neuvot tulivat häneltä selkeästi ja selkärangasta. Hän myös lupasi olla avuksi päivisin aina kun voi, jos linssien kanssa olisi ongelmaa. Optikkoliikkeistä saa tarvittaessa apua iltaisin kello 21 saakka, Törmänen kiittelee.

Oikean optikon löytäminen oli hänen mukaansa oleellisinta. Sen jälkeen kaikki alkoi sujua. Kotona Axel käyttää kuukausilinssejä, turnausmatkoilla kertakäyttölinssejä.

Harjoittelu tekee mestarin

Axel on harjoitellut piilolinssien käyttöä viime syksystä lähtien. Nyt homma sujuu hyvin ja itsenäisesti. Linssit voi huoletta ottaa jopa pitkille kisamatkoille mukaan.

Alku oli Törmäsen mukaan takkuinen. Linssejä aseteltiin silmiin joskus jopa puolitoistatuntia yhteen soittoon. Axel jaksoi kuitenkin olla sitkeä.

– Axel vaan sanoi, ettei kilpaurheilija voi luovuttaa ja jatkoi harjoittelua. Lapsen oma innostus ja motivaatio olivat prosessissa tärkeitä, Törmänen pohtii.

Hän sanoo Axelin rauhallisen luonteen auttaneen linssiharjoittelussa. Myös kotona piilolinssit otettiin huomioon. Vessassa on aina linssejä varten teräksinen kulho, jonne ne saavat rauhassa pudota. Aluksi linssejä kuluikin pakettikaupalla, kun asettaminen silmään tuntui ylivoimaiselta.

Linssien käyttö on arkistunut. Axel laittaa piilolinssit päähänsä ennen koulua, ei kuitenkaan heti herättyä, vaan vähän virkeämpänä, jotta asettaminen on silmille mukavampaa. Treeneissä piilarit toimivat erinomaisesti. Äidin tehtävä on lähinnä varmistella, että linssejä ja nesteitä on tarpeeksi varastossa ja että korkit kaikista ovat hyvin suljettu.

Piilarien käyttö sujuu niin hyvin, että silmälasien käyttö on jäänyt vähemmälle.

– Axel ei ole nukahtanut linssit päässä, mutta piilarivapaita päiviä voisi olla enemmän, Törmänen pohtii.

– Mitään ongelmia, kuten silmien ärsytystä ei kuitenkaan ole ollut.