Digikuluttaminen on jo arkea

Kaupan liitto selvitti kuluttajien näkemyksiä digitaalisesta kaupasta viime maaliskuussa. Selvityksestä ilmenee, että vähittäiskaupan tuotteita ostettiin Suomessa digitaalisesti 4,6 miljardilla eurolla kotimaasta ja ulkomailta. Koko potista 1,9 miljardia euroa eli 41 prosenttia kului ulkomaisissa verkkokaupoissa. Eniten verkosta ostetaan vaatteita ja kodintekniikkaa. Päivittäistavaran verkkokauppa on edelleen pientä.

Verkko-ostoksia tehdään jo usein. Yli neljännes viimeisen kuukauden aikana verkko-ostoksia tehneistä oli ostanut jotain verkosta vähintään kerran kuussa. Kaikenikäiset verkon käyttäjät tekevät nykyisin myös digitaalisia ostoksia. Useimmin niitä tekevät kuitenkin alle 34-vuotiaat ja harvimmin yli 55-vuotiaat.

Selvityksessä tutkittiin myös silmälasien, piilolinssien ja aurinkolasien verkkokauppaa osana terveys- ja luontaistuotteiden ryhmää. Koko tuoteryhmän arvo 4,6 miljardin euron potista on 6 prosenttia eli 276 miljoonaa euroa. Siihen sisältyvät luontaistuotteet, ravintolisät, lääkkeet, muut terveydenhoitotuotteet (esim. laastarit, polvi- yms. tuet, ortopediset jalkineet) sekä silmälasit, piilolinssit ja aurinkolasit.

Terveystuotteiden ryhmässä 70 % tilauksista saapui kotimaasta, kun esimerkiksi naistenvaatteista vain 45 % lähetettiin Suomesta. Kolme neljästä terveystuotteen ostajasta teki ostoksen tietokoneella ja joka viides mobiilisti. Tavallisin tapa tehdä digitaalisia ostoksia on tietokoneella, jolla tehdään runsaat 70 % kaikista verkko-ostoksista. Alle 25-vuotiaiden ryhmässä kuitenkin vain alle 60 prosenttia tehdään tietokoneella, josta voidaan päätellä mobiiliostamisen pian yleistyvän myös vanhempien ikäryhmien keskuudessa. Mobiililla ostetaan erityisesti ruoka-annoksia, alkoholia, naistenkenkiä sekä asusteita.

85 prosenttia verkko-ostoksista hoituu suomen kielellä. Kuitenkin vain 58 prosentissa tapauksista verkko-ostos lähetettiin asiakkaalle Suomesta. Ulkomailta tilataan erityisesti naistenvaatteita ja -kenkiä, kosmetiikkaa,
asusteita ja matkapuhelimia.

Selvitys perustuu yhteensä 2 079 kuluttajan Kantar TNS:n vastaajapaneelissa pitämiin päiväkirjoihin, joihin kirjattiin kahden viikon aikana tehdyt verkko-ostokset vuoden ajan. Selvitystä varten Kantar TNS keräsi myös koko väestöä koskevia tietoja puhelin- ja internetkyselyin.

Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenyritysten luettavissa osoitteessa Kauppa.fi.
Lisätietoja selvityksestä antaa Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja,
jaana.kurjenoja@kauppa.fi