Palveluseteli on avain ihmisenkokoisiin terveyspalveluihin

Jonotusaika voi olla esteenä oikea-aikaisen hoidon saamiselle, sillä jo kaksi viidestä suomalaisesta joutuu odottamaan lääkärille pääsyä. Pahimmassa tapauksessa jonotusajat voivat johtaa siihen, että potilas jättää kokonaan menemättä lääkärille vaikka vaiva vaatisi hoitoa.

Ruuhkautuneessa julkisessa terveydenhuollossa esimerkiksi glaukooman seuranta-aikaa silmälääkärille voi joutua odottamaan yli vuoden. Glaukooman ja monen muun silmäsairauden tapauksessa säännöllinen seuranta on ensisijaista, jotta näkökyvyn muutokset voidaan havaita.

Vastaavia seuranta-aikoja optikkoliikkeiden silmälääkäreille voi saada jopa muutamassa päivässä. Yksityisten toimijoiden palveluihin ei kuitenkaan pääse kiinni julkisten tapaan ilman palveluseteliä, joka ehdittiin toteuttaa vain osittain kariutuneen sote-uudistuksen yhteydessä.

Yhteistyö ihmislähtöisten hoitoketjujen puolesta on potilaan etu

Terveydenhuollon saatavuudesta huolestuneet toimijat perustivat vuonna 2014 Ihmisenkokoinen-liikkeen, jonka tarkoituksena on edistää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon tasa-arvoa. Tällä hetkellä toiminnassa ovat mukana Näe ry, Lääkäripalveluyritykset ry ja Hyvinvointiala ry.

– Aloitimme työn jo viime hallituskaudella ja nyt jatkamme NÄE ry:n vahvistamina. Yhteistyö on lähtenyt liikkeelle luontevasti ja edustimme jo yhdessä Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa toukokuussa, Hyvinvointiala HALI:n ja Lääkäripalveluyritykset ry:n johtaja Ismo Partanen kertoo.

Ihmisenkokoisella on kolme keskeistä tavoitetta terveyspalveluiden järjestämiselle; saatavuus, valinnanvapaus ja laatu. Tavoitteita ei voi kuitenkaan erottaa toisistaan täysin, sillä yhdessä ne muodostavat ihmislähtöisen kokonaisuuden, johon kaiken terveydenhuollon tulisi tähdätä.

– Saatavuutta, valinnanvapautta ja laatua ei ole ainoastaan hyvä edistää, vaan niitä on pakko viedä eteenpäin. Julkinen terveydenhuolto tarvitsee yksityisten toimijoiden tukea. Toimivin ratkaisu on palvelusetelin täysimittainen käyttöönotto, NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast sanoo.

Järjestöjen kannattaman palvelusetelimallin avulla julkisia ja yksityisiä terveyspalveluita voisi käyttää valinnanvapautta kunnioittaen. Eri palveluntuottajien yhteistyö toimivien hoitoketjujen puolesta on potilaan etu: potilaalle on tärkeintä, että laadukasta hoitoa on saatavilla oikeaan aikaan.

– Terveydenhuollon palveluita pitää uudistaa ihmislähtöisesti. Tavoitteenamme onkin puhutella “suurta yleisöä”, ei ainoastaan päättäjiä. Kunnolla pääsemme vauhtiin syksyllä, mutta jo sitä ennen julkaisemme uutta materiaalia sivustollamme, Partanen kertoo.